Blogi 8.3.2019.

On sellaisia työpäiviä, kun ei oikein löydä sanoja.

Viimeisten päivien aikana sote-uudistuksen ympärillä on ollut kylmä rinki.

Viime yö oli ensimmäinen, jonka valvoin soten takia.

Tunteita löydän paljon. Niistä päällimmäinen on valtaisa pettymys. Ihan kaikkea ei vielä edes tajua.

Lapseni sanoi jo torstaina enteellisesti: ”En pidä sote-uudistuksesta.”

Eduskunnassa aika loppui kesken. Perustuslain tulkinnat kävelivät uudistuksen yli.

Toisaalta yritän katsoa näinkin: aika etuoikeutettu ja erikoinen matka on takana uudistuksen vastuuministerinä. Moni asia sote-maailmassa meni eteenpäin.

Mutta on uudistaminen Suomessa vaikeaa, järjettömän vaikeaa. Se huolestuttaa.

Oman puolueeni ei tarvitse vaihtaa kantaa kertoessaan uudistuksen toteuttamiskelpoisista ratkaisuista. Maakunta on toimiva ja monen kannattama pohja palveluille.

Tekisinkö jotain toisin? Kyllä. Virheitä mahtui matkalle. Kaikkeen, mihin olisin halunnut, en voinut vaikuttaa tai asioita muuttaa.

Liian helposti ehkä annoimme periksi soten koukeroille. Siten uudistuksen tarpeellisuuden perusviestit hukkuivat notifikaatioiden ja integraatioiden kiemuroihin. Puhuimme poliitikkoina liikaa toisillemme, emme tarpeeksi ihmisille, joille uudistusta tehdään.

Väistänkö vastuuta? En. Sen tunne täyttää jokaisen solun.

Syyttelyä ja mustanpekan pelaamista suomalaiset meiltä keneltäkään tuskin nyt odottavat. On mentävä eteenpäin.

Merkillisesti mielenrauha tässä kuitenkin sisällä on. Mutta aika paljon laitoin likoon. Niin kuin moni muukin.

Mitä toivon? Että kukaan ei lupailisi sote-palvelujen uudistamisesta helppoja näennäisvastauksia. Toistakymmentä vuotta kuljetulla polulla moni tienhaara on jo tukossa. Vaihtoehtoja on aina, mutta nyt niitä on aika vähän.

Uudistuksen tarpeellisuus ei ole hävinnyt mihinkään. Suomalaiset ansaitsevat selkeämmät rakenteet palveluille ja myös oikeuden oman äänen kuulumiseen palveluissa. Palveluiden pitää olla tarpeeksi lähellä – sekä kotiosoitetta että toimintatavaltaan ihmistä lähellä.

Sote tarkoittaa edelleen kaikkea vanhuspalveluista lastensuojeluun ja lonkkaleikkauksista mielenterveyden tukemiseen. Se on myös uusi hallinnon ratkaisu satojen tuhansien suomalaisten työpaikkojen osalta. Eivät lakipykälät, eivätkä rakenteet tee parempia palveluita, vaan sote-alan ammattilaiset.

Mistä kiitän? Siitä tuhansien ihmisten tekemästä valmistelutyöstä eri puolilla Suomea. Innostuksesta, ratkaisuhakuisuudesta ja uudenlaisesta yhteistyöstä eri toimijoiden välillä. Moni käytännön tekijä oli valmis vuosien odottelun jälkeen vastaanottamaan uuden lain toimeenpanon.

Nyt epävarmuus jatkuu.

Kiitän koko sydämeni pohjasta myös ministeriöiden virkakuntaa tinkimättömästä ja osaavasta työstä. Sitä tehtiin virkavastuulla. Heistä uudistus ei jäänyt kiinni. Tulen ikuisesti muistamaan heidän asenteensa.

Kiitän myös kritiikistä ja asiantuntijoiden panoksesta. Mielipiteitä ja kommentteja sotesta on riittänyt. Se on oikein – näillä palveluilla moni suomalainen mittaa hyvinvointiyhteiskunnan toimivuutta.

Positiivista on, että vaihe vaiheelta uudistuksesta tuli parempi. Mutta ei selvästikään riittävän hyvä eduskunnan seulan läpäistäväksi.

Hallitukselta kysytään, miksi kävi näin. Kaikilta puolueilta, myös oppositiolta kysytään, mitä tämän jälkeen.

Sote tulee. Joskus. Tyhjästä työtä ei onneksi tarvitse aloittaa.

Illalla vietän pitkästä aikaa äitini kanssa. Huomenna vaalikentille tapaamaan heitä, jonka takia tätä uudistusta olemme tehneet. Tästä eteenpäin olen toistaiseksi toimitusministeriön ministeri.

Se, mikä tänään tuntuu maailmanlopulta, on huomenna alku uudelle.