Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko kiittää hallitusta sosiaali- ja terveyspalvelujen ja maakuntauudistusta määrätietoisesti eteenpäin vievistä linjauksista.

– Marraskuun poliittinen sopu selkiintyi nyt moneksi päätökseksi, jotka vievät uudistusta kohti lakia. 18 maakunnan malli on selkeä kokonaisuus ja perustuu tunnistettaviin alueihin. Lakiin kirjattuna se on historiallinen päätös. Suomeen syntyy selkeä maakuntien itsehallintoon perustuva rakenne, jossa päätetään jokaisen suomalaisen arkeen vaikuttavista sosiaali- ja terveyspalveluista.

Saarikko pitää tärkeänä, että uudistusta on viety eteenpäin pitäen mielessä kirkkaimmat tavoitteet paremmista lähipalveluista, terveyserojen kaventamisesta, sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivasta yhteensovittamisesta sekä väistämättömästä säästötavoitteesta.

Kansalaisen valinnanvapauden osalta moni asia odottaa aivan oikein asiantuntijatyöryhmän esityksiä.

– Valinnanvapauden osalta tärkeintä on se, että potilaan ja asiakkaan palveluketju on saumaton ja tieto kulkee sujuvasti.

Hyvää on myös, että hallitus tunnustaa ja tunnistaa uudistuksen tarvitsevan taitavaa muutosjohtamista.

– Tämän pitää näkyä jokaisella tasolla ja kaikissa maakunnissa. Muutos arveluttaa ja herättää kysymyksiä, mutta pitää sisällään suuria mahdollisuuksia. Erityisesti henkilöstön mukana pitäminen sekä asiakkaiden ja potilaiden kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen maakunnan uusien käytäntöjen rakentamisessa on tärkeää. Vain näin parhaat käytännöt toteutuvat.

– Maakunnissa uudistuksen toteuttamisessa tarvitaan yhteistyötä yli puoluerajojen. Maakunnissa uudistus kokonaisuudessaan oikeasti toteutetaan.

Lisätietoja:

Annika Saarikko 040 7446 770