Kirjoitus julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 15.10.2021

Lähipalveluiden turvaaminen on ensi tammikuun sote-vaalien ykkösasia. Tarkoitan lähipalveluilla niitä sosiaali- ja terveyspalveluita sekä pelastuspalveluita, joita on tarjolla kotikunnan alueella. Ne voivat löytyä kuntakeskuksesta, omasta koulusta, kotisohvalta etänä tai liikkuvana, jopa kotiin tulevana palveluna.

Terveyden erikoispalvelut jo kohtuullisesti toimivatkin mutta lähi- ja peruspalveluissa on puutteita sekä sosiaali- että terveystoimissa. Edelleen on terveyskeskuksia, joissa kolmen kuukauden hoitoonpääsy ei toteudu. Jos eivät peruspalvelut vahvistu, eivät myöskään sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset pysy kurissa.

Mitä aikaisemmin ongelmat tai sairaudet havaitaan, sitä helpommin ne hoituvat. Kaikkein iloisin uutinen olisi ihmisten elämäntapojen ja tottumusten muuttuminen niin, että hoidon tai tuen tarve kerta kaikkiaan vähenee. Siihenkin vaikutetaan parhaiten läheltä, ihmisten arjen tarpeita tuntien. Monet järjestöt ovatkin ihan parhaita hyvinvoinnin ja terveyden edistäjiä.

Puolueiden välillä on lähipalveluiden arvostamisessa eroja. Kaikki eivät ole tavoitteissaan yhtä selkeitä. Keskustan lupaus on varmistaa vähintään yksi sote-asema jokaisen kunnan alueelle.

Keskustan ajattelun mukaan sote-asemalta saa ainakin lääkäripalveluita mutta myös muita palveluita alueen ihmisten tarpeiden mukaan. Se on hyvinvointialueen tuntosarvi ihmisiin päin. Lasten ja nuorten lähipalvelut eli koululääkäri, -terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi ovat toki koulussa kuten nytkin.

Eikö kaikki puolueet ole lähipalveluiden merkityksestä samaa mieltä? Mitä ilmeisimmin eivät. ”SDP ei lupaa joka kuntaa sote-asemaa ”, otsikoi Helsingin Sanomat uutisensa äskettäin. Demarit halusivat jättää palveluverkosta päättämisen aluevaltuustoille ilman puolueen omia evästyksiä.

Kokoomus puolestaan on pitkään pelotellut keskittämisellä ja epäillyt että pienissä kunnissa asuvat eivät saa ääntään kuuluville. Ainakaan vielä Kokoomus ei ole tullut Keskustan palveluverkkoa koskevien tavoitteiden tueksi. Nähtäväksi jää, tuleeko koskaan.

Aluevaaleissa ehdokkaita eivät aseta kunnat vaan puolueet ja valitsijayhdistykset. Keskustan ehdokaslistoille tuleville on yhteinen päämäärä lähipalveluiden turvaaminen.

Otan esimerkin: Vaikka valtaosa Pohjois-Pohjanmaan Keskustan aluevaltuutetuista tulisi Oulusta, heidän tehtävänsä on varmistaa riittävät lähipalvelut myös muualla maakunnassa asuville. Kaikissa puolueissa näin ei siis välttämättä ajatella. Tästä kannattaa äänestäjän olla tietoinen.

Palveluiden saatavuutta lähelle voi estää myös hoitaja-, lääkäri- ja sosiaalityöntekijäpula. Tästä syystä kuntien ja jatkossa hyvinvointialueen päättäjiltä tarvitaan tasapainoista henkilöstöpolitiikkaa. Sitä eivät ole lyhyiden työsuhteiden ketjutukset tai jatkuvien pätkätöiden tarjoaminen. Henkilöstöstä on pidettävä huolta.

Keskusta on ehdottanut Norjan mallin mukaisia yksilöllisiä kannusteita osaksi uutta aluepolitiikkaa. Opintolainahyvitys kannustaisi vaikkapa nuoria lääkäreitä ja hoitajia sijoittumaan ensimmäiseen työpaikkaansa syrjemmällekin maaseudulle. Toisaalta ikäihmisiä kannustamme tekemään töitä jaksamisen mukaan. Yllättävän monet eläkkeelle jääneet lähihoitajat tekevät edelleen töitä omavalintaisesti. Tuloverotuksen huojennukset auttavat tätä. Samoin viljelijöiden luopumistuesta poistuu ansiotuloraja ensi vuonna, jolloin työllistyminen heilläkin helpottuu.

Moni kantaa huolta siitä, miten rahat saadaan riittämään, kun väen vanheneminen lisää hoidon ja hoivan tarvetta. Jatkossa on entisillä rahoilla saatava enemmän hyvää aikaan. Digitalisaatio, fiksut toimintamallit, tiimityö ja asiakastiedon sujuva liikkuminen auttavat. Tuottavuutta lisää myös nopea hoitoonpääsy. Tähän oiva apu ovat palvelusetelit, joilla esimerkiksi hammashoidon tai fysioterapian voi hankkia yksityiseltä.

Hyvinvointialueen tulevilla päättäjillä on monia keinoja varmistaa sekä lähipalveluita että rahan riittävyyttä. Keskusta aikoo ottaa nämä keinot myös käyttöön.