Julkaistu 14.4.2021 Suomenmaa-lehden Puheenvuoro-kirjoituksena
Poikkeustilanteisiin voi ja pitää valmistautua. Silti tosipaikan tullen päättäjät ovat lopulta kovin sumuisen maiseman edessä. Kulunut koronavuosi on ollut meille poliitikoille, virkamiehille ja epidemiologian parhaimmille asiantuntijoille muuttuvan tiedon, tilannekuvan ja tautitilanteen sokkelossa riittävien ja toimivien poliittisten päätösten etsimistä.
Nyt, kun sumu alkaa vähän hälvetä, ja reitti koronan jälkeiseen aikaan selkenee päivä päivältä, on vähitellen aika katsoa taaksepäin ja ottaa opiksi viimeisen vuoden aikana tehdyistä poliittisista valinnoista.
Kaikessa ei ole onnistuttu. Monet päätökset ovat olleet raastavaa punnintaa. Epävarmuus on ollut kouriintuntuvaa. Usein ei ole ollut käytössä varmoja faktoja, vain asiantuntijoiden parhaita arvioita.
Viime vuoden keväällä, kun pandemia oli vielä alkutekijöissään ja tietoa oli vähän, suurin huolemme kohdistui heihin, jotka eivät pysty itseään taudilta suojelemaan, eli lapsiin ja vanhuksiin.
Hallitus päätti ensimmäisten toimien joukossa lasten ja nuorten siirtämisestä etäopetukseen taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tämä tehtiin sekä lasten että koulujen henkilökunnan suojelemiseksi. Tuo ajanjakso on varmasti painunut jokaisen lapsen ja opettajan mieleen. Pahinta on, että monilla toisen asteen opiskelijoilla ja nuorilla aikuisilla korkeakouluissa etäopiskelua on ollut käytännössä koko korona-aika.
Hallituksen koronastrategia on aina perustunut suomalaisten hengen ja terveyden suojelemiseen. Epidemian alkuaikoina se perusteli nopeita ja koviakin päätöksiä. Epidemian jatkuessa ja tilannekuvan parantuessa myös koronan torjumiseksi tehtyjen toimien vaikutusten arviointi on edennyt.
Rajoitustoimet ovat vaikuttaneet erityisen paljon lasten ja nuorten elämään. Kouluun ei ole saanut mennä, harrastukset on peruttu tai niitä on rajoitettu huomattavasti ja kirjastot sekä nuorisotilat ovat olleet suljettuna. Kavereiden tapaaminen on ollut rajoitettua ulkotiloihin ja pienempiin porukoihin.
Nämä rajoitukset yhdistettynä epidemian aiheuttamaan ahdistukseen, taloudelliseen huoleen ja perhesuhteille aiheutuneeseen rasitukseen on tehnyt elämästä lähes kestämätöntä liian monelle. Liian monelle lapselle, liian monelle nuorelle, liian monelle perheelle. Tämä tosiasia on tunnustettava ja sille on tehtävä jotain.
On myös tärkeää hahmottaa ajan kulkua elämänkaaren eri vaiheissa; vaikkapa 9-vuotiaan vuoden kierto on monin tavoin pidempi ja vaikuttavampi osa koko elämänpolkua kuin aikuisella.
Lasten ja nuorten kasvava pahoinvointi näkyy yhteiskunnassamme jo nyt monella tavalla. Laskevina arvosanoina, keskeytyneinä opintoina, liikkumattomuutena, masennuksena, yksinäisyytenä ja väkivallalla oireiluna. Lapsi- ja nuorisopsykiatristen palveluiden tarve on kasvanut räjähdysmäisesti ja lapsen itsetuhoisuuden vuoksi tehdyt lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet merkittävästi. Koronavuoden lasku jatkaa kasvamistaan ja synkkää loppusummaa voimme vain arvailla.
Mielestäni meidän on välttämätöntä arvioida lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten vaikutuksia lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiseen.
On myös syytä miettiä, olemmeko asettaneet joitain perusoikeuksia, kuten esimerkiksi elinkeinonvapauden vastakkain lasten oikeuksien kanssa. Lasten ja nuorten arjen rajoituksista kun ei synny suoraa taloudellista korvausvelvoitetta tai tappioita taseeseen. Velka on muodoltaan toisenlaista.
Vuoden aikana olemme saaneet vahvaa näyttöä siitä, että lasten ja nuorten sairastuminen vakavaan covid-tautiin on harvinaista. Onneksi näin. Päinvastaisen riskiarvion saaneiden ikäihmisten kohdalla kovimmista rajoitustoimista luovuttiin jo viime kesänä eikä niitä ole sittemmin palautettu. Erityisesti nuoriin kohdistuvat rajoitustoimet ovat jatkuneet pahimman tautitilanteen alueilla lähes yhtäjaksoisesti koko vuoden.
Lasten ja nuorten sekä lastenoikeusasiantuntijoiden kuuleminen ja edustuksellisuus on poikkeusoloissa aivan yhtä tärkeää kuin normaalissa päätöksenteon prosessissa, ellei jopa tärkeämpää. Koronasta ulospääsyn askelmerkkejä mallailevan Exit-strategian valmistelussa on välttämätöntä ottaa huomioon lapset ja nuoret koronasta eniten kärsineenä väestöryhmänä.
On hyvä ottaa huomioon, että alle 16-vuotiaita ei tulla lähitulevaisuudessa koronarokottamaan, koska rokotekehitys ja -tutkimus on vielä kesken. Lasten ja nuorten rokottaminen vaatii pidemmälle vietyä rokotekehitystä, sillä maallikkokielellä sanottuna: lääke ei saa olla vaarallisempi kuin sillä hoidettava tauti. Rokottamattomuus ei kuitenkaan voi mielestäni toimia perusteena lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten jatkamiselle.
Korona ei ole lapsille hengenvaarallinen, mutta rajoitusten varjo alkaa olla liian pitkä.
Näistä vaikutuksista emme voi vaieta. Kiitän kaikkia yhteyttä ottaneita vanhempia, opettajia ja sote-alan ammattilaisia, jotka olette jakaneet huoltanne.
Kiitän kaikkia vanhempia, jotka ovat tasapainoilleet työelämän omien videokokousten ja kotikaranteenissa olevan koululaisen tehtävien apuna. Erityisesti ovat joutuneet venymään yhden vanhemman perheet ja he, joiden tukiverkko on kaikonnut riskiryhmien suojelemiseksi.
Kiitän opettajia, jotka ovat ammattitaidollaan rakentaneet opetusta uusiin uomiin. Kiitän päiväkotien väkeä sitkeydestä jatkuvien altistusten ja sairauden pelon keskellä – ilosta ja arjen turvasta, jota tuotte perheille. Kiitän harrasteohjaajia, jotka ovat huolehtineet lasten harrastusten terveysturvallisuudesta upealla tavalla. Kiitän nuorisotyöntekijöitä, jotka olette nähneet nuorten ahdistuksen ja ajelehtimisen.
Kiitän lastensuojelua, neuvolan ammattilaisia, kouluterveydenhuoltoa, järjestöjen osaajia, vapaaehtoisia ja kaikkia teitä, jotka olette etulinjassa korjaamassa koronan vaurioita lasten ja nuorten elämässä.
