Köyhyysrajalta, yleisön eteen

Julkaistu Suomenmaan blogina 14.1.2020.

On­nit­te­lu­kort­tiin on kir­joi­tet­tu: ”Us­ko unel­mii­si!”

Näin kan­nus­tam­me ja roh­kai­sem­me kou­lun­sa päät­tä­viä, val­ko­lak­ki­sia ja mui­ta ai­kui­suu­den kyn­nyk­sel­lä juh­li­via. 

Tai­tees­sa ja ur­hei­lus­sa me­nes­tys­tä et­si­vil­le nuo­ril­le us­ko unel­miin tar­koit­taa val­ta­via elä­män­va­lin­to­ja. 

Eri­tyi­ses­ti ur­hei­lun koh­dal­la on help­po ha­vai­ta, et­tä ai­kuis­tu­mi­sen kyn­nyk­sel­lä ole­va lah­ja­kas nuo­ri jou­tuu konk­reet­ti­ses­ti va­lit­se­maan, voi­ko har­ras­tuk­ses­ta tul­la työ ja poh­ti­maan, elät­tää­kö oma laji.

Ur­hei­lun ja kult­tuu­rin am­mat­ti­lai­suu­teen täh­tää­vä ei kos­kaan voi ol­la var­ma va­ki­tui­ses­ta työ­suh­tees­ta tai py­sy­väs­tä toi­meen­tu­los­ta.

Havahdun yhä uu­del­leen sen to­si­sei­kan ää­rel­lä, et­tä meil­le muil­le on­nis­tu­mi­sil­laan iloa tuot­ta­vien ur­hei­li­joi­den, ar­tis­tien, tai­te­li­joi­den, kir­jai­li­joi­den sekä mui­den kult­tuu­rin am­mat­ti­lais­ten ta­lou­del­li­sen toi­meen­tu­lon taso on kes­ki­mää­rin keh­no – jopa pe­rin sur­kea.

Mit­ta­kaa­vaa tä­hän tuo muu­ta­man vuo­den ta­kai­nen Yleis­ra­di­on ky­se­ly, jos­sa olym­pi­a­ta­son huip­pu-ur­hei­li­jois­tam­me­kin puo­let eli eu­roil­la mi­tat­tu­na köy­hyys­ra­jan ala­puo­lel­la.

Suo­ma­lai­nen tai­tei­li­ja taas elää usein sä­läl­lä: ope­tus­työl­lä, keik­ka­hom­mil­la, free­lan­ce-töil­lä, pät­kä­töil­lä, so­si­aa­lie­tuuk­sil­la tai toi­meen­tu­lo­tu­el­la. Li­säk­si moni tai­tei­li­ja te­kee päi­vä­työ­tä joko ko­ko­ai­kai­se­na tai osa-ai­kai­se­na. Apu­ra­hois­ta käy­dään ve­ris­tä ki­saa. 

Unel­mil­la to­del­la on hin­tan­sa. 

Hurratessamme mi­ta­lis­teil­le (si­tä­kin toki muu­ten ny­ky­ään ta­pah­tuu va­li­tet­ta­van har­voin suo­ma­lai­ses­sa ur­hei­lus­sa) tai odo­tel­les­sam­me yk­kös­ri­vin ar­tis­tien sta­di­on-keik­kaa kym­me­nil­le­tu­han­sil­le kuu­li­joil­le, on hyvä muis­taa, et­tä hui­pul­le ki­pu­aa vain har­va.

Moni on mat­kal­la sin­ne, osa on jo pu­don­nut kor­keim­mal­ta kuk­ku­lal­ta. Kaik­ki ei­vät ylös as­ti en­nä­tä­kään. Jo­kai­nen huip­pu­lau­la­ja, huip­pu­hiih­tä­jä tai huip­pu­tai­de­maa­la­ri on jos­kus ol­lut se vuo­ren ala­rin­teen hi­ki­nen va­el­ta­ja vail­la var­maa nä­kyä vuo­ren val­loi­tuk­ses­ta. 

Kir­joi­tan täs­tä sik­si, et­tä tun­nen suur­ta sym­pa­ti­aa nii­tä ih­mi­siä koh­taan, jot­ka us­kal­ta­vat elää on­nit­te­lu­kor­tin toi­vo­tus­ta koh­ti. Aset­taa elä­män ar­vo­mit­ta­ris­sa va­kau­den ja var­muu­den edel­le oman unel­man – ja ovat val­mii­ta te­ke­mään val­ta­vas­ti töi­tä sen eteen.

It­sen­sä to­teut­ta­mi­nen, oman po­ten­ti­aa­lin­sa tun­nis­ta­mi­nen ja ti­man­tik­si hi­o­mi­nen on ih­mi­syy­den ydin­tä. Sitä si­vis­tys­val­ti­os­sa pi­tää ai­na puo­lus­taa. 

Mietin tätä kaik­kea myös sik­si, et­tä Kes­kus­ta puo­lu­ee­na on ai­na ha­lun­nut ol­la hei­kom­man puo­lel­la. Muis­tut­ta­nut it­se­ään köy­hän asi­an hoi­ta­mi­ses­ta. On hyvä ava­ta sil­miä köy­hyy­den mo­nil­le kas­voil­le ja uu­sil­le muo­doil­le. 

Mut­ta kos­ka pel­kät po­liit­ti­set ko­ru­lau­seet ei­vät ne­kään elä­tä, on hie­noa to­de­ta, et­tä Marinin hal­li­tuk­sen oh­jel­maan on kir­jat­tu huip­pu-ur­hei­luun koh­dis­tet­tu­ja li­sä­eu­ro­ja, jot­ka ta­voit­teel­li­sim­mil­laan koh­dis­tu­vat ni­me­no­maan näil­le unel­miin­sa us­ko­vil­le, ur­hei­le­maan am­ma­tik­seen ryh­ty­vil­le nuo­ril­le.

Vä­hin­tään yh­tä tär­keä on hal­li­tuk­sen ta­voi­te tai­tei­li­ja-apu­ra­ho­jen ta­son nos­ta­mi­ses­ta. Tai­teen am­mat­ti­lai­nen ei elä vain ins­pi­raa­ti­ol­laan.

Pol­te luo­vuu­teen an­sait­see tul­la ar­vos­te­tuk­si.