Blogi 4.9.2020
Suomalainen elintarvikeketju tuottaa tutkitusti maailman puhtainta ruokaa. Laadun perustana on vastuullinen ja taitava viljelijöiden tekemä työ suomalaisilla maatiloilla. Ruokaa tuotetaan laatu ja eläinten hyvinvointi edellä siten, että peltotuotannossa lannoitteiden ja kasvinsuojelun käyttö on erittäin kontrolloitua, eläinten rehut tulevat pääosin omilta pelloilta eikä antibiootteja käytetä kuin tarpeeseen. Suomalaiset viljelijät ansaitsevat työstään myös korkeaa laatua vastaavan korvauksen. Vaikka ruokaketjumme on EU-aikana joutunut sopeutumaan aleneviin hintoihin ja tuotannosta on vuosittain luopunut useamman paperitehtaan työllisyysvaikutusta vastaava väki, huolestuneita julkisia puheenvuoroja on näkynyt vähemmän.
Tuottajat ovat myös kokeneet kohtuutonta ympäristösyyllistämistä elinkeinostaan. Viljelijät haluavat tehdä ilmastotekoja ja tuottaa entistä vastuullisemmin ruokaa, mutta on vaikea olla vihreä, jos tili on punaisella. Maatalouden heikon kannattavuuden ja kasvavien vaatimusten yhdistelmä on traktorin kopista käsin katsottuna pirullinen yhtälö. Viljelijän kukkaroa kurittavat lisävaatimukset eivät näy tuottajahinnoissa, kun olemme riippuvaisia maailmanmarkkinahinnoista. Siksi tarvitaan maatalouspolitiikkaa, joka tukee yhä paremmin viljelijöitä kehittämään tuotantoaan suomalaisten kuluttajien toiveiden mukaisesti, yhä vastuullisempaan suuntaan. Aurinkoenergian tuotannosta on tullut arkipäivää yhä useammalle maatilalle. Samalla tavalla on huolehdittava, että biokaasun tuotanto, ravinteiden täsmäviljely ja peltojen hiilensidonta saadaan matkaan suomalaisilla tiloilla.
Koronakriisi on tehokkaasti avannut laajemminkin silmiä näkemään toisaalta omavaraisuuden elintärkeyden ja toisaalta laadukkaiden elintarvikkeiden merkityksen. Tilat ovat kehittyneet ja ruoan omavaraisuutemme on säilynyt hyvänä verrattuna moniin naapureihimme. Ruoka työllistää yhä yli 300.000 suomalaista.
Ruoassa on myös valtava vientipotentiaali. Mahdollisuuksiin nähden panostamme suomalaisen puhtauden ja arktisten aromien markkinointiin muualla hävettävän vähän. Vertailukohdaksi voi ottaa toisen pienen EU-maan Irlannin, joka moninkertaisti ruokavientinsä parinkymmenen vuoden aikana kunnianhimoisen ja systemaattisen markkinoinnin ja kehitystyön kautta. Irlannin maatalous toimii eri periaatteilla kuin Suomen, mutta meidän pitäisi omista lähtökohdistamme kyetä paljon parempaan. Emme ole ruoan tuottamisessa kehitysmaa, vaan meillä on kestävä pohja kehittää puhtaasta pohjoisesta menestysresepti.
Ruoan tuotanto ja suomalainen elintarvikeketju tarvitseekin oman tavoitteellisen strategian ja kehitysohjelman. Arktinen ainutlaatuisuus on kaupallistettava ja on tähdättävä rohkeasti ruokaviennin moninkertaistamiseen. Tuotantomme arvonlisäyksen kasvattaminen voi tuoda maahamme tuhansia uusia teollisia työpaikkoja, miljoonien vientituloja ja vahvistaa maatalouden elinvoimaa.
Maatalouden kehitysohjelman luomisessa ja tilojen muutoksen tukemisessa on luontevaa hyödyntää Euroopan unionin koronapaketin kehitys- ja elvytysvaroja. Tutkimus- ja tuotekehitystä olisi ruokasektorilla kasvatettava ja hyödynnettävä laajan yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkostomme osaamista. Edellytyksenä on silti yhteinen visio ja toimien koordinointi. Liian moni hanke on pirstottu keskinäisellä kateudella toteuttamiskelvottomaksi puuhasteluksi.
Suomi elää kannattavasta viennistä. Kestävän ruoantuotannon, ruoan puhtauden ja arktisen eksotiikan nostaminen elintarvikevientimme kärjeksi on meille suuri mahdollisuus ruokamarkkinoiden uudessa saranakohdassa. Nyt on oikea hetki panostaa siihen.
