(Julkaistu Kehitysvammaisten Tukiliiton blogissa 7.12.2015)

Kukapa ei haaveilisi asunnosta hyvällä sijainnilla ja monipuolisilla lähipalveluilla. Hyvät kulkuyhteydet, harrastusmahdollisuudet, miellyttävät ulkoilumaastot, asuinalueen viihtyvyys ja vaikkapa kirjasto kävelymatkan päässä kotoa ovat esimerkkejä perusteluista, joiden mukaan asuntoa valitaan.

Vuosien 2012–2014 Arjen keskiössä -hankkeessa selvitettiin tapoja järjestää erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asumista ja elämää. Varsin tavanomaisia ja kaikille tuttuja asioita asumisesta nousi esiin. Näkemykset tuen tarpeesta olivat hankkeessa myös melko yhteneviä. Osa toivoi saavansa tukea kotiin arkiaskareissa, osa toivoi ennemmin mahdollisuutta esimerkiksi soittaa tukea tarvittaessa. Sopiva ja räätälöity tuki itselle mieluisaan asumismuotoon on mielestäni oiva resepti tukea tarvitsevien asumiseen.

Jokaisella kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus asua samoin kuin muutkin kuntalaiset. Tavoitteena on ollut, ettei vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö asuisi päätoimisesti laitoksessa. Kuntoutukset ovat asia erikseen. Laitoshoitoa onkin lähdetty viime vuosina purkamaan ja olemme hyvässä vauhdissa matkalla kohti yksilöllisiä ratkaisuja asumisessa. Tuettuna omillaan, kimppakämpässä tarvittujen palveluiden kera tai asuntoryhmissä asuu nyt yhä useampi joukko ja perinteinen laitos asumismuotona on saanut väistyä. Kehitys on ollut täysin oikean suuntaista.

Keskustelua on sittemmin syntynyt siitä, mikä taho asuntoasiat järjestää. Mukana paletissa on kunnallista ja yksityistä, paikallista pienyritystä ja kansainvälistä suuryritystä sekä tietysti järjestötaustaisia toimijoita. Kunnallisesti järjestetty ratkaisu tai ostopalveluna toteutettu yksityinen voivat olla yhtä laadukkaita ja hyviä vaihtoehtoja, kunhan yksilöllisyys ja oma tahto toteutuvat. Ja tietysti riittävää tukea tulee tarpeen mukaan saada.

Asumisen järjestämismuodon sijaan näkisinkin haasteeksi lyhytnäköisen suunnittelun riskin, sillä valitettavan usein tarkastellaan kyseessä olevan erityisryhmän asumistilannetta sen hetken näkökulmasta pitkän tähtäimen suunnittelun sijaan. On pyrittävä kestäviin, pitkäjänteisiin ratkaisuihin. Kenenkään ei soisi joutuvan muuttamaan vain siksi, että esimerkiksi kunnan hankinnoissa käytetään kestämättömän lyhyitä sopimusjaksoja.

Hankintalainsäädäntö on uudistumassa ollen nyt valmisteluvaiheessa. Valmistelun aikana on erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että erityisryhmien asumisjärjestelyt saavat ratkaisun, jonka turvin asukkaiden ei tarvitse elää jatkuvassa muuttouhassa. Julkisissa hankinnoissa on huomioitava inhimilliset näkökulmat ja sosiaalisesti kestäviä, pitkäjänteisiä ratkaisuja on lainsäädännön puitteissa pystyttävä tekemään.

Toivon lämpimästi, että eduskunnan käsittelyyn tulee ensi keväänä hankintalaki, joka mahdollistaa turvalliset ja pitkäkestoiset asumisjärjestelyt kaikille erityisryhmille. Kotia rakkaampaa paikkaa kun harvoin on.