(Julkaistu Suomenmaassa 1.12.2015)

Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveys­mi­nis­teri Hanna Mäntylä (ps.) ilmoitti pari viikkoa sitten hallituksen kumonneen päätöksen eläkeläisten asumistuen yhdis­tä­mi­sestä yleiseen asumistukeen.

Taustalla oli arvio kaikkien talouden sopeut­ta­mis­toi­mien merkittävästä heikentävästä vaikutuksesta pieni­tu­loi­siin eläkeläisiin. Jostain kohdin piti tulla vastaan. 

Moni on kiitellyt hallituksen linjauksen muutosta. Ei ole tarkoi­tuk­sen­mu­kaista, että yksi väestöryhmä kärsii talouden kurimuksesta turhan ankarasti. 

Oppositio sosi­aa­li­de­mok­raat­tien johdolla sai kuitenkin uutta vettä eläke­läis­myl­lyyn. He levittivät kulovalkean lailla luuloa siitä, että eläkeläisten asumistukea sittenkin leikataan reippaasti, vaikka Sipilän hallitus lupasi juuri toista. 

Nyt eduskunnan käsittelyssä olevalla hallituksen esityksellä jäädytetään eläk­keen­saajan ja yleisen asumistuen enimmäi­sa­su­mis­menot vuoden 2015 tasolle.

Kun järjestelmät jätettiinkin yhdistämättä, on loogista ja yhden­ver­taista, että se tehdään molemmissa järjes­tel­missä.

Lisäksi yleisen asumistuen peru­so­ma­vas­tuun tulo­si­don­nai­suutta nostetaan 40 prosentista 42 prosenttiin. Näin ollen yleisen asumistuen taso laskee keskimäärin 9 euroa.

Eläk­keen­saa­jien asumistuki sen sijaan on sama vuonna 2016 kuin tänä vuonna. Hallituksen esityksillä tavoitellaan netto­vai­ku­tuk­sel­laan 15 miljoonan säästöjä. Mutta saatiinpa soppa keitetyksi – ja senhän demarit toki osaavat. 

Suomalainen asumis­tu­ki­jär­jes­telmä on äärimmäisen monimutkainen. Eikä asiaa helpota, että jokaiselle elämän­tilanteelle on muotoutunut oma tuki­jär­jes­tel­mänsä ja omat myön­tä­mi­seh­tonsa.

Nyt on puheissa pyörinyt eläk­keen­saajan asumistuki ja vaikkapa työttömän yksin­huol­tajan tuki nimellä yleinen asumistuki. Lisäksi on opintotuen asumislisä sekä soti­la­sa­vus­tuksen asumisavustus. 

Edellä lueteltujen asumisen kustannusten korvaus on yhteiskunnan hintalappuna yli 1,5 miljardin euron suuruinen. Kun tätä vertaa 15 miljoonan sääs­tö­e­si­tyk­seen, asia asettuu uusiin mitta­suh­tei­siin. 

Taustalla on erityisesti pääkau­pun­ki­seudun ja muiden suurten kaupunkien asumisen hinnan nousu. Valtaosa tuen saajista on myös yksineläjiä.

Pääasiassa tuen saajat asuvat vuokra-asunnoissa. Karkeasti todettuna asumisen tuki on tukea asuntojaan vuokraavalle omistavalle luokalle.

Siihen argumenttiin ei voi kuitenkaan tarrautua ja sillä perusteella vaatia järjestelmän muutoksia – pohjimmiltaan on tietenkin tärkeimpänä kysymys ihmisten oikeudesta kunnolliseen kotiin varal­li­suu­desta riippumatta. 

Huomiota kiinnittää valtaisa asumis­tu­ki­me­nojen nousu. Yksistään vuosina 2013–2014 kustannukset nousivat 8 prosenttia.

Vielä hurjemmalta muutos vaikuttaa laajemman aikajakson vertailussa. Vuoteen 2008 verrattuna ja nykyrahan arvossa mitattuna yhteiskunnan kustannukset asumistuessa ovat nousseet 33 prosenttia. 

Asumisen tuen suuruuteen vaikuttaa monta tekijää; ruokakunnan koko, omaisuuden määrä, asunnon sijainti, lämmitys- ja vesikulut, alaikäisten lasten määrä ja niin edelleen. Pelkästään järjestelmän pyörittäminen lohkaisee eläkeläisten ja yleisen asumistuen osalta Kelan potista 55,5 miljoonaa euroa vuosittain. 

Aiemmalla päätöksellään hallitus siis tavoitteli sitä, että tästä neljän erilaisen tuen viidakosta kaksi tuen muotoa olisi kritee­reil­tään yhtenäistetty. 

Yhte­näis­tä­mi­sestä puhuttiin jo Vanhasen II hallituksen kaudella Sata-komiteassa.  

Yhdessä järjes­tel­mässä olisi helpompi järjestää asia­kas­pal­velu, tiedottaa järjes­tel­mästä sekä lisätä läpi­nä­ky­vyyttä tukien maksatuksessa.

Ihan Atlantin syvänteeseen tätä hanketta ei siis kannata haudata. Mutta hyvää lain­val­mis­telua se vaatii, koska muutoksesta ei saa maksattaa liian kovaa hintaa.