Kirjoitus julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 23.7.2021

Ostin miehelleni joululahjaksi moottorisahan, hänen elämänsä ensimmäisen ja kauan toivoman. Se jos jokin taitaa olla suomalaisimpia tapoja osoittaa rakkautta.

Meillä on maalla pienen pieni pala metsää. Poikamme saavat metsässä kokemuksia, jotka he muistavat vanhempana: tuohon teimme tulet, tuon väkkyrän männyn jätimme pystyyn, tuohon kaatui myrskyssä talvella kuusi, joka tehtiin polttopuiksi.

Tällainen on monien suomalaisten metsäsuhde; tuttu, käytännöllinen ja sukupolvia ylittävä.

Kun puhumme metsistä, puhumme satojen tuhansien suomalaisten omaisuudesta. Kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen suuri osuus Suomen metsistä on yksityisten omistamaa, ei valtion. Tämä unohtuu välillä kiihkeäksi käyvässä metsäkeskustelussa. Ikävintä siinä on kuva, jota suomalaisesta metsänhoidosta annetaan luonnonvarojen lyhytnäköisenä riistona.

Tulokset kun puhuvat puolestaan. Suomessa puuston määrä on kaksinkertaistunut suurten ikäluokkien elinaikana. Olemme säilyttäneet suuren metsäpinta-alan ja korkean hiilinielun. Metsää hakataan joka vuosi vähemmän kuin puuta kasvaa. Puulla korvataan fossiilisia raaka-aineita ja tehdään yhä upeampia tuotteita tekstiileistä akkumateriaaleihin.

Metsät ovat meille verraton vaurauden lähde. Ei pelkästään kansantaloudelle, vaan lukuisille kodeille ja perheille. Yli 700 000 suomalaista saa tuloa metsästä, kun mukaan lasketaan kaikki metsää omistavat ja puun arvoketjussa metsistä tehtaille ja sahoille, kuljetuksesta toimistopöytien ääreen työskentelevät.

Kun korostan metsien taloudellisesta merkitystä, en puhu kovista arvoista. Metsistä saatavilla verotuloilla katetaan tuntuva osa koulutus- ja terveyspalveluista. Monille kodeille metsät ovat talouden turvaa, osa itsellistä elämää.

Suomen on oltava hereillä ja liikkeellä, kun Euroopassa puhutaan metsistä. Äänemme kantaa parhaiten, kun olemme yhtenäisiä.

Viime viikolla julkaistu EU:n metsästrategia oli pelättyä parempi Suomen ja muiden metsäisten maiden vaikuttamistyön tuloksena. Komissiosta löytyi ymmärrystä kuulla metsänsä hyvin hoitaneiden asiantuntemusta. Haluan antaa tästä erityisen tunnustuksen pääministeri Marinille.

Myös hiilinieluja koskeva LULUCF-asetus meni hyvään suuntaan. Monimutkaisista laskentamalleista siirrytään todellisten nielujen laskentaan. Tämä käy kyllä meille.

Jatkossakin riittää työtä. Metsästrategian yhteydessä käyty keskustelu kertoo siitä, että EU-tasolla on halua mennä syvemmälle metsään sääntelyssä. Suomen on pidettävä kiinni siitä, että metsäasioissa päätösvalta kuuluu jäsenmaille. Samalla olemme totta kai mukana kaikessa metsäyhteistyössä, joka kunnioittaa tätä perusperiaatetta.

Loppukesän metsät näyttävät meille arvoaan myös toisella tavalla. Hillamättäät ja mustikkavarvikot kutsuvat kulkemaan.

Metsäluonto on meille suomalaisille tärkeä, ihan itsenään. Haluamme vaalia sitä. Tästä kertoo myös metsien vapaaehtoisen suojelun METSO-ohjelman suosio.

Satojen tuhansien erilaisten metsänomistajien joukko takaa sen, että metsiä hoidetaan ja varjellaan monimuotoisesti.

Tässäkin toteutuu periaate: omista metsistämme päätämme itse.