Onnenpotku -puhe
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa – kärkihankkeen kick off
20.3.2016
Annika Saarikko
Hyvät kuulijat!
Leila, Eine ja Martta juovat päiväkahvit yhdessä tupakeittiön pöydän ääressä Kaarinan perhehoitokylä Säteessä. Pari vuotta sitten toimintansa aloittanut Säde tarjoaa kodinomaisen asumisen heille, jotka eivät pärjää yksin kotona, mutta jotka eivät vielä tarvitse tehostettua palveluasumista tai laitoshoitoa. Säteen viidessä kodissa asuu jokaisessa neljä ikäihmistä yhdessä hoitajansa kanssa.
Postinjakajat taas ovat vanhusten ja vammaisten apuna päivän postin tuonnin ohessa. Postin ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kokeilu tarkoittaa käytännössä sitä, että sanomalehden ja kirjeen tuomisen lomassa postinjakaja esimerkiksi lämmittää vanhukselle aterian ja auttaa syömisessä.
Helsingissä palvelutalo Rudolfissa taas on ylitetty sukupolvien välinen kuilu, kun kymmenien vanhusten kaveriksi taloon muutti kolme nuorta; Veera, Emil ja Jonathan. Nuoret asettuvat samanlaisiin yksiöihin kuin vanhukset. Vuokra on vain 250 euroa, ja vastikkeeksi nuoret sitoutuvat viettämään aikaansa naapureidensa kanssa kolmesta viiteen tuntia viikossa.
Niin ikään Helsingissä viime syksynä aloitettiin kokeilu virtuaalisesta kuntoutuksesta ikääntyneille. Palvelukeskuksen kuntosalilta Malmilta otetaan yhteys kodeissaan oleviin kuntoutusryhmän jäseniin. Palvelukeskuksen johtaja Maria muistuttaa, että kyseessä ei ole mikä tahansa jumppa, vaan tavoitteellinen kuntoutus, jonka tulokset ovat olleet rohkaisevia.
Joensuun kaupunki puolestaan kokeilee kevään aikana paikannuslaitteita ikäihmisten hoidossa. Kohderyhmänä ovat muistisairaat henkilöt, jotka ovat ehkä joutuneet rajoittamaan liikkumistaan eksymisen pelon vuoksi. Jos muistisairas häviää reissuilleen, saa läheinen liikkeistä ja sijainnista tiedon matkapuhelimeensa.
Varsin mukavalta kuulosti myös Sammatin hoivakoti Syysviirussa viime syksynä toteutettu Sammatissa Rivieran-matka, joka onnistui myös huonommilla jaloilla. Ranskassa perheineen lomaillut hoivakotiyrityksen toimitusjohtaja kiinnitti otsaansa videokameran ja esitteli sen välityksellä kaupunkia reaaliaikaisesti kolmen palvelutalonsa asiakkaille.
Hyvät kuulijat,
halusin tämän tilaisuuden lopuksi nostaa esiin niitä hyviä asioita, joita Suomessa jo tapahtuu. Keskityn tässä puheenvuorossani ennen kaikkea nyt ikäihmisiä koskevaan kokonaisuuteen. Niitä esimerkkejä on kuultu myös tänään täällä. Ja tämän muutosohjelman myötä niitä tapahtuu yhä enemmän. Olkoon tämä hanke ennen kaikkea ylle lankeava sateenvarjo niille ilon pisaroille, joita ropisee eri puolilla maata. Olkoon tämä sateenvarjo, joka kerää ne yhteen ja levittää niitä onnistumisia eteenpäin.
Sanottakoon vielä kerran: tämä ei ole taas yksi hanke muiden joukossa, vaan MUUTOSOHJELMA, jonka on tarkoitus kerätä yhteen ja levittää kaikki se hyvä, mitä jo on olemassa järjestöjen, kuntien, yritysten ja yhteisöjen kehittämänä. Tätä on lupa mitata ennen kaikkea yhdellä kriteerillä: levisivätkö hyvät käytänteet kentällä, vai vaan juhlapuheissa?
Hyvät kuulijat,
viikonloppuna vietettiin tasa-arvon päivää. Liput liehuivat salossa Minna Canthin kunniaksi. Sosiaalisessa mediassa monet linkittivät seinälleen tomeran ja tuiman päättäväisen mustavalkoisen Minna Canthin kuvan, jonka yhteyteen oli kirjoitettu Minnan kuuluisa lause ”Kaikkea muuta kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”
Minna itse ei muuten elänyt vanhuutta siten kun me sen tänä päivänä ajattelemme. Kuuluisa kulttuurihahmo, aikansa voimanainen kuoli keväällä 1897 vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen. Silti huomaan ajatusteni johtavan Minnan lauseen viestiksi vanhuuteenkin.
Alussa kertomillani innostavilla esimerkeillä en yritä peittää piiloon niitä tummempia pilviä, joita vanhustenhoidon ympärillä totisesti on. Päättäjät parkuvat rahojen riittämättömyyttä, hoitajat liian tiukkaa työtahtia, omaiset kauhistelevat oman läheisensä huonoa kohtelua. Se on toinen kuva.
Suomessa, ikääntyvässä maassa maalla ja kaupungissa vuonna 2016 liian monen vanhuksen elämä on Minnan sanoin pystyynkuollutta ja kolkkoa. Nukkuvaa, syvän unen elämätöntä elämää. Kuoleman odottamista. Muistoissa elämistä, koska tätä päivää ei ole. Hylätyksi tulemisen kokemista. Kiireisessä maailmassa riesana, vaivana olemisen tunnetta, vajavaisuuteen ja puutteisiin keskittymistä.
Pelkkä ajatuskin tästä kaikesta omalle kohdalle saa sielun värisemään kauhusta. Että joku ajattelisi minustakin niin, että vanhuuteen nyt vain kuuluu elämän väistyminen syrjemmälle ja päivien värien muuttuminen loputtomaksi harmaaksi. On harhaoppista, sivistymätöntä ja äärimmäisen itsekästä, että annamme tämän tapahtua länsimaisen sivistyksemme keskellä. Koska tiedän, että me täällä kaikki ajattelemme samoin, muutos on mahdollinen. Pari päivää sitten juhlittua tasa-arvoa on myös kohdella ihmistä ihmisenä, ihan jokaisessa iässä ja välittää. Siksi: tehdään se. Tehdään muutos. Jokainen meistä, jokaisena päivänä.
Hyvät kuulijat,
Yritän vielä miettiä mikä näitä alussa kuvailemiani nopealla nettiselauksella esiin kaivamiani hyviä esimerkkejä yhdisti. Muutama yhteinen nimittäjä löytyy helposti.
1) Rohkeus ajatella toisin ja kantaa vastuuta. Toteuttaa jotain sellaista, josta joku on ihan varmasti sanonut: ”Mahtaako tuo onnistua?” ”Ootko ihan hullu?” tai ”Onko tuossa mitään järkeä?”
Kaavoihin kangistuminen, huono johtaminen, byrokratian ja normien tappama oman ajattelun rohkeus ja tiukat budjetit eivät tue tätä. Siksi jokaisessa esimerkissä on pitänyt taatusti ylittää monta rajaa ja kyetä perustelemaan, miksi asioita on mahdollista tehdä uudella tavalla. Esimerkeistä osaa yhdistää myös oivallus digitalisaation mielettömistä mahdollisuuksista, jotka eivät edes maksa paljoa.
2) Kyky asettua toisen ihmisen asemaan arjen pienissä ja suurissa asioissa. Miten toivoisin itseäni kohdeltavan, kun en enää pärjää yhtä hyvin kuin nyt? Jokaisessa esimerkissä on haluttu tehdä ikäihmisen päivistä hieman turvallisempia, hieman helpompia ja paljon mukavampia. Jokaisessa näistä on varmasti pysähdytty ikäihmisten äärelle ja kysytty se tärkein kysymys: ”Mitä sinä haluaisit? Mikä sinusta tuntuisi hyvältä?” Vanhuus, elämän ehtoopuoli on jokaisella omannäköisensä. Ei ole yhtä tapaa olla vanha. Me nuoret herkästi kyllä ehkä ajattelemme niin. Vanhuuden stereotypia on surkean syvä. Siksi koko käsite pitäisi oikeastaan perata auki neljän sukupolven Suomessa.
3) Välittäminen. Puheenvuoroni otsikoksi oli annettu ”Onnenpotku kärkihankkeelle.” Suurin onnenpotku, mitä jokainen voi kohdalleen toivoa, on välittävä toinen ihminen. Välittää voi lähimmäisenrakkaudesta, välittää voi ammattinsa velvoitteesta. Välittäminen on sellaista, mitä perhetuttumme Hilkka kohtasi vuosi sitten, kun kotikylän kukkakaupasta tuttu yrittäjä soitti ja kyseli, oliko Hilkka tullut ajatelleeksi, että onkohan hänen äidillään kaikki hyvin. Hilkan äiti oli alkanut poikkeilla kukkakaupassa tavan takaa, ilman varsinaista asiaa ja jutellut outoja. Vaikka Hilkka tapasi äitiään joka viikonloppu, omien lasten kyläillessä äiti skarppasi siinä määrin, että etenevä muistisairaus ei tullut ilmi. Kyläyhteisössä herännyt huoli – rohkeasti ääneenlausuttu huoli sai pyörät pyörimään ja äidille paikan palvelutaloon.
Hyvät kuulijat,
Haluaisin, että tämä kärkihanke herättelee meitä omaisia pohtimaan, mikä on roolimme tulevaisuudessa. Kaikista ei tule omaishoitajia, mutta omaisia me silti olemme. Ja vastuu läheisestämme on viime kädessä meidän. Ei valtion, ei kunnan, ei maakunnan. Tämä pitää rohkeasti sanoa ääneen.
Haluaisin, että tämä kärkihanke antaa alalla työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuollon osaajille eväitä tehdä työtään nykyistä paremmin ja saada siihen uutta oivallusta ja toivottavasti myös paremman jaksamisen kokemista. Jos saisin taikasauvan, osoittaisin sillä sosiaali- ja terveysalan johtajia ja rohkaisin heitä tekemään asioita uudella tavalla. Rohkaisisin heitä myös sanomaan työntekijöilleen: ”Sinä osaat, sinä pystyt, sinä voit. Ja että: Minä tuen Sinua siinä.”
Ei ole yhtään syytä siirtää muutosta huomiselle.