Annika Saarikko
15.11.2016

Hyvät kuulijat, arvoisat juhlaseminaarin osanottajat!

Keskustan juhlaseminaarin nimi voisi myös olla ”Se kolmas”.

110 vuotta sitten monen oli vaikea ymmärtää tai hyväksyä, että politiikassa voi olla omintakeinen puolue, jota ei voi asemoida työn ja pääoman ristiriidalle vaan työn ja pääoman yhteensovittamiselle – jakolinjan tuolla puolen olemiselle.

Sama tuntuu vaivaavan vähän tänäkin päivänä. Kolmas tie kaipaa suuntaviittoja.

Keskusta uudistaa parhaillaan periaateohjelmansa. Siis syväluotaa juurensa ja ammentaa aatteesta eväät huomiselle, kauas katsoen. Työn on määrä olla päätöksessä Sotkamon puoluekokouksessa kesällä 2018, mutta myös matka merkitsee. Tämä tilaisuus täällä tänään on osa tuota matkaa. Emme valinneet helppoa aihetta. Kolmannen tien konkretia herättää eriäviäkin käytännön näkemyksiä. Kunniakas historia haastaa vaativiin pohdintoihin tänäänkin.

Parhaimmillaanhan puolueemme on aina ollut silloin, kun se on kanavoinut kritiikkiä ja keskustelua sisäänsä, sanonut sen ääneen ja rakentanut synteesin. Puolue on myös näkemykseni mukaan kannattajilleen aina velkaa perustelut sille, miksi tekee niin kuin tekee ja mihin se toimillaan tähtää. Näky siitä, millaista yhteiskuntaa taloudella tavoitellaan, on ensiarvoinen.

Puolueen tai yhteiskunnan taloudelliset valinnat perustuvat aina arvoille. Juuri siitä syystä pitää määritellä, mitä sillä hyvällä taloudella tavoitellaan. Miten määritellä toimiva talous tai hyvä talous?

Välttämätöntä on myös ääneen sanoa se, että taloudesta tuppaa aika ajoin tulla kuplansa, jossa keskustelu oli sallittu vain tietyn sananparren taitaville. On hyvä muistaa, että hyvinvointivaltion idea ei ollut vain ekonomistien kehittämä. Aikana, jolloin olen ollut mukana politiikassa, kapea puhe taloudesta on saanut niskalenkin syvemmältä argumentaatiolta. Uhkaa unohtua, että talous ei ole – keskustalle ainakaan päämäärä, vaan väline kohti sitä. Raha on reunaehto. Terve talous ei ole itseisarvo – sillä saavutettava kestävä huominen sen sijaan on. Taloudelle siis ei tarvitse antaa dialogin ylivaltaa.Tai pikemminkin: tulisi ajatella niin, että taloudella on paljon tekemistä hyvän elämän edellytysten kanssa. Keskustalle luontevin kolmas tie tarkoittaa siis muutakin kuin suorapiirteisiä kapeita talouden valintoja, se on myös tie yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikalle.

Toivon, että läsnäolijoina rohkaistutte ajattelemaan tuon annetun otsakkeen, ”aatteen ja euron”, mahdollisimman laveasti. Puhutaan siis muustakin kuin tämän vaalikauden päätöksistä, puhutaan muustakin kuin velkatasosta tai työllisyysasteesta, veroasteesta tai kestävyysvajeesta. Ei anneta talouden määrittyä vain julkisen talouden kautta.

Vaikka olemme nytkin valtion hoitajia, hyviä sellaisia, emme siis saa kaventaa valtion hoitamista synonyymiksi julkisen talouden tasapainolle. Puheen kääntyminen kehyksiin tai budjettiin on kuin armoton häkki, johon pääministeripuolueet tuppaavat itsensä sulkemaan. Talous ja suhde siihen kun on myös näkökulmia koko yhteiskunnan tulevaisuuteen ja sen kestävyyteen – ympäristöllisesti ja sosaalisestikin. Ajattele vaikkapa aluetaloutta, työelämämurrosta, markkinataloutta, väestörakenteen ohjaamaa taloutta, globaalitaloutta heijastuksineen, yhdyskuntataloutta, luonnontaloutta, yksityistaloutta ja kansalaisen toimeentuloa.

Luulen, että aina olisi hyvä muistaa, että talouteen vankimmin vaikuttavimmat muutokset tehdään ihmisten asenteissa ja arvoissa. Valtionhoitajuuden laaja ymmärrys pakottaa myös pohtimaan mittareita onnistumiselle pelkkiä euroja laajemmiksi. Tätä ajattelua vahvistaa nykyisen vaalikauden strateginen hallitusohjelma sisällöllisine tavoitteineen.

Hyvä seminaariyleisö,

Se minua suututtaa, että arvojamme vääristellään. Milloin olemme rosvoja, milloin hyvinvointivaltion romuttajia. Uudistaminen on joillekin tuhon sana. Meille se on synonyymi rakentamiselle. Ja ei kai kukaan tosissaan väitä, että erityisen paljon haluaisi olla tekemässä leikkauksia valtion budjettiin tai kaventamassa kansalaisten etuisuuksia? Ihan sama jos väittäisi sodanaikaisten poliitikkojen varta vasten halunneen mieluusti käyttää yhteisiä varoja asehankintoihin. Karkea vertaus – ja käytin sitä riskilläkin hahmottaakseni sen, että talouspolitiikan kuuluu myös ikävät päätökset.

Valtionhoitajan tulee myös hoitaa näkymiä talouden kasvulle ja ennen kaikkea kyetä perustelemaan, miten tämän päivän päätökset vaikuttavat huomenna. Siihen kuvaan astuu voimakkaasti mukaan aate. Silloin moni asia voi joutua myös kuperkeikalle; lyhyen tähtäimen huono voi olla pitkänä tähtäimen hyvä. Aate ja arvot voivat aika ajoin myös asettua toisiaan vastaan ja niiden välillä on pakotettu priorisoimaan.

Hyvät kuulijat,

Käännän tilaisuuden aluksi katseenne ihmisen tasolle, makrosta mikroon. Sitä vartenhan politiikkaa teemme.

Ihmisen hyvän elämän edellytyksiä ei siis voi käsitellä puhumatta taloudesta. Tai kai voisi, mutta unelmähötöksi se moitittaisiin. Kestävä talous on kuin raami hyvän elämän taululle. Monet ihmiselle tärkeät asiat linkittyvät talouteen, jo siitä alkaen että hyvä elämä vaatii riittävät aineelliset edellytykset; muun muassa riittävän ravinnon ja katon pään päälle. Työ taas antaa ihmisen elämälle merkitystä ja luo sosiaalisia suhteita, mutta tuo myös samalla taloudellisen turvan.

Kuten vanha viisaus vakuuttaa, raha ei välttämättä tuo onnea. Mutta kyllä se elämää helpottaa. Turvattu talous on ihmisen elämänhallinnan yksi kivijaloista. Vakaalla omalla ja perheen taloudella on yhteys koettuun hyvinvointiin, terveyteen ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksiin. On tärkeä kokemus tulla omillaan toimeen. Jatkuva taloudellinen niukkuus syö ihmisen voimavaroja ja mahdollisuuksia nauttia elämästä ja usein myös syrjäyttää.

Selvää myös on, työllään saa vaurastua ja yrittäjällä on lupa menestyä. Talous ja raha liitetään lähes poikkeuksetta koviin arvoihin, mutta taloudella on selkeä yhteys ihmisen hyvinvointiin. Yksittäiset ihmiset ovat kuluttajina ja muina keskeisinä toimijoina talouden liikkeelle paneva voima. Kuluttajat tekevät markkinoilla myös valintoja, joista osa liittyy vahvasti heidän arvoihinsa. Aate ja eurot siis kohtaavat mikrotasolla. Tästä on esimerkkinä luomu- ja lähiruuan kysynnän kasvu. Myös kaupungin kivijalkamyymälän tai maaseudun bussivuoron säilymisen tärkein edellytys on se, että me yksittäiset ihmiset todella käytämme näitä palveluja.

Hyvät kuulijat,

Kuten aluksi totesin, talousajattelu on historiallisesti ehkä selkeimmin erottanut Maalaisliitto-Keskustan oikeistosta ja vasemmistosta. Työn ja pääoman ristiriitaa myötäilivät valtiojohtoisen ja yksityisen yrittämisen vastakkainasettelut, sosialismi vastaan markkinatalous, maatalous vastaan teollisuustuotanto, maaseutu vastaan kaupunki, kuluttajat vastaan tuottajat, julkinen vastaan yksityinen, työntekijä vastaan työnantaja.

Pohjaavatko yhteiskunnalliset valinnat, hyvän elämän tavoittelu ja menestyvän talouden tavoitteet näille vastakkainasetteluille? Eivät pohjaudu.

Kolmannen tien talous on satavuotinen salaisuutemme. Sen määritteleminen ei käy käden käänteessä. Parhaimmillaan se kai ollut parhaiden puolien poimimista eri laidoilta. Alkiosta Virolaiseen, Kekkoseen, Vanhaseen. Keskusta on historiallisesti edustanut pientuottajia, pienyrittäjiä ja oman työnsä omistavaa keskiluokkaa, luonnonpääomaa kestävästi hoitavia kansanryhmiä ja usein myös maantieteellisesti kulutuskeskusten ulkopuolella asuvia.

Tässä yhteydessä voitaisiin katsoa kaksi julistetta: Ensimmäinen on vuoden 1950 presidentinvaaleista: Vapaan kansan suora tie. Se kertoo, että yhteiskunnalla on valittavana kolme tietä. Vasemmalla oleva punainen tie kiemurainen tie johtaa kommunismin ja sosialismin pakkovaltaan. Yhtä muhkurainen musta tie oikealla johtaa suurpääoman kahleisiin. Keskellä on keskustan vihreä suora tie. Se johtaa auringonnousuun, parempaan yhteiskuntaan; ei siis auringonlaskuun, vaikka poliittiset vastustajamme ovat sitä vuosikymmenten ajan odottaneet ja ehkä toivoneetkin. Toinenkin juliste taivaalta iskevine salamoineen on 50-luvulta. Siinä tehdään selkeää rajaa nimenomaan vasemmalle.

Kolmannen tien talous ei ole maalaisliitto-keskustan monopoli, ajattelulla on ollut ystäviä useilla vuosikymmenillä Pohjoismaista Blairiin ja Clintoniin.

Kotimaisessa historiavilkaisussa kolmas tie tuo päällimmäisenä mieleen osuustoiminnan – toiminnan ja tuottamisen yhdessä, vahvan teollistavan alueellistamisen, asiakasomisteisuuteen perustuvaan talouden suhdanteita tasaavan osuuskuntatoiminnan monilla eri elämänalueilla ja käsitteellisesti myös puitetalouden sekä kasvualoitteen. Keskustalle tärkeitä talouspolitiikan työkaluja ovat olleet myös valtionyhtiöt. Ne eivät ole olleet meille itseisarvoja, mutta niille on ollut vahvat perusteet. Nämä perusteet ovat liittyneet muun muassa yksityisen pääoman puutteeseen, yksityisten investoijien kokemaan liian suureen riskiin, maanpuolustukseen ja huoltovarmuuteen sekä alueiden kehittämiseen ja elinvoimaan. Valtion on voitava ja pitääkin omistaa myös tulevaisuudessa ja omistuksista on myös voitava luopua, jos se on järkevää.

Kolmanteen tiehen yhdistän myös vahvasti myös mahdollisuuksien tasa-arvon, tiiviin luontosuhteen ja uskon itseauttamiskykyyn sekä yritteliäisyyteen.

Hyvät kuulijat,

Johannes Virolaisen mukaan yhteistoiminta yhteiskunnan ja elinkeinoelämään välillä on välttämätöntä. Keskustalainen arvostamani talousajattelija Juha Kuisma avasi tätä minulle perin osuvasti. Hän muistuttaa, että vapaa markkinatalous on illuusio. Markkina ei toimi koskaan tyhjiössä – ja hyvä niin. Instituutiot ja niiden muotoilu ovat keskeisiä kansantalouden kehityksessä. Jotta talous toimisi, on sellaisten asioiden kuin oikeuslaitos, omistusoikeus, kauppa, pankit, pörssi, yritysmuodot, kilpailulainsäädäntö ja verojärjestelmä oltava kunnossa. Lisäksi ovat tärkeitä koulutus, tutkimus, kansanterveys ja asuminen eli ihmisten osaamisen ja työkykyyn vaikuttavat seikat. Myös tavat ja arvot vaikuttavat asiaan.

Taloudella on siis säännöt, joiden puitteissa toimii eri ominaisuuksin varustettuja toimijoita eli instituutioita. Edellä luettelemaani käytännönläheisemmin taloutta määrittävät instituutiot saavat vaikka sellaisia nimiä kuin toiminimi, asunto-osakeyhtiö, yhteismetsä, osuuskunta, syöttötariffi tai kansainväliset merta ja ilmastoa koskevat sopimukset. Näiden instituutioiden ansiosta markkinat toimivat paremmin kuin ilman niitä.

Markkinavoimia siis käytetään, mutta markkinat muotoillaan kokemusta, tietoa ja moraalia vastaaviksi. Kolmas tie ei ole sisältönä valtion ja markkinoiden kompromissi, vaan pyrkimys luoda talouteen uusia toimintamalleja, joista pätevimmät iskostuvat instituutioiksi. Mitä sellaisia uusia meidän pitäisi kenties luoda nyt löytääksemme maallemme uusia vaurastumisen välineitä? Missä me olemme erityisen hyviä?

Hyvät kuulijat,

Asiat olivat tuolloin julisteiden 50-luvulla selkeitä, rajoja oikealle ja vasemmalle oli helppo vetää. Maailma oli helpommin tajuttavissa. Mihin kolmas tie rajautuu tänä päivänä? Ei sitä taida kannattaa enää raivata vasemmiston ja oikeiston väliin. Korporaatiot eivät riitä talouden määrittäjiksi. Liian moni on niiden ulkopuolella. Näkökulma on kaikkiaan liian kapea. Osaa tuon kaltaisista vanhoista jakolinjoista ylläpidetään keinotekoisesti, tarkoitushakuisestikin ja määritellään meitäkin keskustassa kallelleen jompaankumpaan suuntaan. Oikeisto ja vasemmisto eivät sellaisenaan enää määritä maailmaa. On nimittäin helposti nähtävissä tilanteita, joissa vakituinen turvattu työ on etuoikeus ja sen puolustamisen jalkoihin talloutuvat työmarkkinoiden kaltevalla pinnalla hoipertelevat pätkäduunarit tai muualta tullut työvoima. On myös nähtävissä tilanteita, jossa pääoman polulla vastakkain törmäävät ison globaalin yrityksen ja pienen yksinyrittäjän edut. On nähtävissä lukuisia tilanteita, jossa on ihmisryhmiä, alueita tai aihepiirejä, jotka eivät kuulu kummankaan etupiiriin intresseihin. Heitä varten on kolmas tie. Siksi siis korostan: kolmannen tien jakolinja ei enää ole selkeästi vain oikean ja vasemman, yksityisen tai julkisen välissä.

Hyvät kuulijat,

Toivon, että pohditte myös tilaisuuden kuluessa: miten tulevaisuudessa? Vaikka kunnioitamme historiaamme tällä tapahtumalla, katse pitää olla tiukasti tulevassa. Mitä tapahtuu tämän vaalikauden jälkeen? Millaiset ovat seuraavat 110 vuotta kolmannen tien taloutta yhä monimutkaistuvassa monenkeskeisessä maailmassa?

Parasta keskustelu on silloin, kun osaamme kuunnella niitä joiden kanssa olemme eri mieltä. Ei maailma mene rikki, vaikka siihen ottaisikin uuden katsantovinkkelin. Puhkaistaan saippuakuplat, punavihreät tai maalaisliittokeskustan väriset. Tähän seminaariinkin on kutsuttu puhujiksi muitakin kuin pesunkestäviä kepulaisia ja ovet yleisöönkin on olleet avoinna jäsenkirjaa katsomatta.

Keskustan omaleimaisuus on kyvyssä olla menemättä odotettuun muottiin tai asetettuun koloon. Kolmas tie raivataan itse. Joka kerta uudestaan, uusien asetelmien väliin. Uusia instituutioita luoden, vanhoja kuopaten.

Kaltaisillemme maltillisille voimille näyttäisi olevan tässä ajassa tilausta. On melkein radikaalia edustaa tänään sovinnollisuutta ja pragmattisuutta – joustavuutta ehdottomuuksien sijaan, keskitietä ääripäiden välillä. Kolmannen tien taloudessa ihminen ei ole objekti, hän on subjekti.