25.4.2016
Annika Saarikko
kansanedustaja
Arvon juhlaväki,
On suuri ilo ja kunnia olla täällä Naantalissa tänään. Tästä rakenteilla olevasta Naantalin Suovuoren asumispalveluyksiköstä saa pysyvän kodin neljätoista asukasta. Lisäksi perheiden jaksamisesta huolehditaan yhden lyhytaikaisasumiseen tarkoitetun asunnon turvin.
On mahdollista ja toivottavaa, että tänne valmistuvat asunnot ovat asukkailleen koteja loppuelämän ajan.
Muutto uuteen asuntoon on kelle tahansa iso muutos elämässä. Se on iso asia tulevalle asukkaalle, mutta niin se on iso juttu, ehkä isompikin tänne muuttavan läheisille. Suurin osa tänne muuttavista on suuren murroksen edessä uuden kodin tuoman jännityksen lisäksi. Lapsuuden koti vaihtuu itsenäiseen elämään, vaikkakin kotiryhmän tuella. ”Irti päästä, olet vapaa lähtemään, anna suuren tuulen puhaltaa.” Tuttu säe rippikoululaulustani tuli mieleen kun ajattelin sitä äitien ja isien tunnemyllerrystä, joka liittyy oman erityistä tukea tarvitsevan lapsen itsenäistymiseen.
Uudessa kodissa ympärivuorokautisen avun ja tuen tarve turvataan, mutta siitä huolimatta muutos on iso. Läheiset ihmiset vaihtuvat uusiin tuttavuuksiin ja lapsuuden kodin tutut nurkat upouusiin huoneisiin.
Ympärivuorokautisen avun tarve ei saa tarkoittaa missään tilanteessa sitä, ettei henkilöllä ole mahdollisuutta toimia aktiivisesti tutussa lähiympäristössä. Valtavat yksiköt, joissa laitosmaisuus on mukana kaikessa toiminnassa, ovat tuskin kenenkään haave.
Hyvät kuulijat,
Jokaisella kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus asua samoin kuin muutkin kuntalaiset. Tavoitteena on ollut, ettei vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö asuisi laitoksessa. Laitoshoitoa onkin lähdetty viime vuosina purkamaan ja olemme hyvässä vauhdissa matkalla kohti yksilöllisiä ratkaisuja asumisessa. Tuettuna omillaan, kimppakämpässä tarvittujen palveluiden kera tai asuntoryhmissä asuu nyt yhä useampi joukko ja perinteinen laitos asumismuotona on saanut väistyä. Kehitys on ollut täysin oikean suuntaista.
Tämä nouseva asumispalveluyksikkö on yksi oiva esimerkki perinteisen laitosasumisen murroksesta; yksikkö perustuu ARAn tukeen, jota on avustettu KEHAS-ohjelmaan kuuluvana hankkeena.
KEHAS-ohjelmasta puheen ollen, nyt kun sen toimikausi on päättynyt, asian tärkeys ei ole kadonnut mihinkään. Työ on valmis vasta, kun jokainen kehitysvammainen ihminen voi sanoa asuvansa kodissa – ei laitoksessa tai edes vain kodinomaisessa paikassa.
Hyvät kuulijat,
Vuosien 2012-2014 Kehitysvammaliiton Arjen keskiössä -hankkeessa kartoitettiin tapoja järjestää erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asumista ja elämää. Varsin tavanomaisia ja kaikille tuttuja asioita asumisesta nousi esiin. Näkemykset tuen tarpeesta olivat hankkeessa myös melko yhteneviä. Osa toivoi saavansa tukea kotiin arkiaskareissa, osa toivoi ennemmin mahdollisuutta esimerkiksi soittaa tukea tarvittaessa. Sopiva ja räätälöity tuki itselle mieluisaan asumismuotoon, on mielestäni oiva resepti tukea tarvitsevien asumiseen.
Hyvän vammaispolitiikan keskeisin ohjenuora on lopulta melko simppeli: kysytään, mitä ihminen itse kokee tarvitsevansa. Ongelmanamme on tarjota samaa palvelukonseptia kaikille ja täten tulemme tarjonneeksi joillekin palveluita liian vähän ja joillekin taas liikaa. Ei erityisen ihmislähtöistä eikä etenkään erityiseen taloudellisesti järkevää.
Asumisen järjestämismuodon ja siihen liittyvien palvelujen sijaan näkisinkin haasteeksi lyhytnäköisen suunnittelun riskin, sillä valitettavan usein tarkastellaan kyseessä olevan erityisryhmän asumistilannetta sen hetken näkökulmasta pitkän tähtäimen suunnittelun sijaan. On pyrittävä kestäviin, pitkäjänteisiin ratkaisuihin. Kehitysvammaisten tuen tarve ei ole vain tietyn ajanjakson mittainen. Tukea tarvitaan koko elämän ja tämänkin vuoksi kaivataan pitkälle tulevaisuuteen katsovia suunnitelmia.
Hyvät kuulijat,
Vammaisten asumisen kysymykset nousivat vahvasti esiin puhuttaessa hankintalain uudistamisesta. Julkisissa hankinnoissa on huomioitava inhimilliset näkökulmat ja sosiaalisesti kestäviä, pitkäjänteisiä ratkaisuja on lainsäädännön puitteissa pystyttävä tekemään. Kenenkään ei soisi joutuvan muuttamaan vain siksi, että esimerkiksi kunnan hankinnoissa käytetään kestämättömän lyhyitä sopimusjaksoja. Tälläistä on tapahtunut. Siksi hallituksen piirissä on pohdittu – kiitos vammaisjärjestöjen aktiivisuuden – muita vaihtoehtoisia keinoja turvata vammaisen ihmisen oikeudet ja tahdon kuuleminen asumisratkaisuissa. Tämä kaikki kytkeytyy myös pinnalla olevaan valinnanvapauden vahvistamiseen.
Sen yksi konkreettinen muoto tulisi olla henkilökohtaisen budjetoinnin hyödyntäminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Se sopisi monesti paremmin palvelujen toteutukseen kuin suora hankintalain soveltaminen. Henkilökohtaisen budjetoinnin edistäminen edellyttää lainsäädännöllisten toimintaedellytysten läpikäymistä.
Henkilökohtaisessa budjetoinnissa palvelujen käyttäjälle muodostetaan hänen avun ja tuen tarpeidensa sekä tuen ja palvelujen kustannusten pohjalta määritetty henkilökohtainen budjetti. Yksinkertaisimmillaan henkilökohtainen budjetti tekee sekä asiakkaalle että työntekijälle näkyväksi sen taloudellisen resurssin, joka henkilön palvelujen järjestämiseen käytetään.
Henkilökohtaisen budjetoinnin keskeisimmät periaatteet liittyvät itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen, valinnanvapauteen ja osallisuuden vahvistamiseen. Asiakas määrittelee itse tarpeensa ja sen, miten niihin haluaa vastattavan.
Kansainvälisesti henkilökohtaisen budjetoinnin piirissä eri maissa on tyypillisesti pitkäaikaissairaita ja eri tavoin vammaisia ihmisiä sekä ikäihmisiä. Henkilökohtaista budjetointia toteutetaan aikuisten palvelujen lisäksi myös lasten tuen ja palvelujen järjestämiseksi. Tyypillisiä henkilökohtaisen budjetoinnin käyttökohteita ovat muun muassa asumisen, henkilökohtaisen avun, lyhytaikaishoidon, päiväaikaisen toiminnan ja vapaa-ajan toiminnan järjestäminen.
Henkilökohtaista budjetointia on kokeiltu jo Suomessa useissa kunnissa ja myös Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote). Myös järjestöt ovat olleet aktiivisia mallin kehittelyssä. Suomen hankkeissa ei kuitenkaan ole kokeiltu rahan siirtämistä palvelujen käyttäjälle, koska tämä ei ole nykylainsäädännön pohjalta kunnille mahdollinen järjestämistapa. Pidän tavoitteena sitä, että henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuus voitaisiin kirjata lakiin.
Hyvät kuulijat,
lopuksi vielä jokunen sana tämän vaalikauden tavoitteista vammaispolitiikassa laajemmin.
Sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa pitkään tavoitellun vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelua. Tavoitteena on selkeä, vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta turvaava laki, jossa vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään.
Nykyiset perusoikeuksia turvaavat, vahvat oikeudet, kuten oikeus palveluasumiseen, henkilökohtaiseen apuun ja liikkumista tukeviin palveluihin on tarkoitus säilyttää. Jatkossa kehitettäisiin muun muassa henkilökohtaista apua ja lyhytaikaista huolenpitoa sekä valmennusta ja tukea uudenlaisena palveluna.
Hallitusohjelmaneuvotteluissa on myös sovittu itsemääräämisoikeuslainsäädännön etenemisestä. Samoin kuin vammaislakien yhdistäminen, tämäkin jäi keskeneräisenä edelliseltä hallitukselta tämän hallituksen pöydälle. Itsemääräämisoikeuden lainsäädäntö on äärimmäisen monimutkaista ja eettis-moraalisesti haastavaa. Sen tekeminen tulee olemaan vaikeaa, mutta ainakin toistaiseksi haluan uskoa siihen, että eri intressitahojen näkemykset voidaan sovittaa yhteen ja kirkkaimpana tähtenä työssä pitää ihmisarvon ja turvallisuuden säilyttämistä kaikissa olosuhteissa.
Hyvät kuulijat,
tänne syntyy ihmisten koteja. Sellaisia paikkoja, jotka ovat arvokkaita, omia, ainutlaatuisia. Sellaiseen on jokaisella oikeus. Oma tupa, oma lupa. Paikka, jossa saan olla niin kuin minä olen, juuri sellaisena kuin olen. Erilaisena, arvokkaana. Saan tehdä asioita itse, silloin kun itse haluan.
Toivotan onnea rakennustyöhön ja aikanaan taloon muuttoon Eino Leinon säkein:
”Pesänsä on peipollakin,
kontiollakin kotonsa –
ihminenkö ilman oisi?
On armas päänalainen,
sija muita sirkeämpi,
jalan neljän juoksevilla,
siiven kahden kantamilla –
ihminenkö ilman jäisi?”
