Kirjoitus julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 25.10.2021
Suhtaudun erittäin kriittisesti EU:n komission ehdotukseen uudesta sosiaalirahastosta. Keskustan lähtökohta on, että ilmastotoimia on tehtävä alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Reilu muutos on tarpeen myös siksi, että välttämättömällä työllä ilmastonmuutoksen torjumiseksi säilyy kansalaisten tuki.
Tämä periaate on hyvä muistaa myös EU:n ilmastotoimissa. Ilmastopolitiikan varjolla ei kuitenkaan pidä luoda uusia tulonsiirtomekanismeja Eurooppaan, saati yhteiseurooppalaista sosiaalipolitiikkaa.
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle kantansa EU:n komission ehdottamaan uuteen ilmastotoimien sosiaalirahastoon. Komission esityksessä sosiaalirahaston tarkoitus on hyvittää kansalaisille päästökaupasta johtuvaa liikenteen ja asumisen hintojen nousua.
Suomen kanta ehdotukseen on kriittinen. Tässä muodossa ehdotettu sosiaalirahasto ei voi edetä. Toimia reilun muutoksen varmistamiseksi on tehtävä ensisijaisesti kansallisesti. En usko, että EU:n yhteinen sosiaalirahasto on ajatus, jonka suomalainen veronmaksaja voisi hyväksyä.
Se on myös vastoin periaatteita, jotka sovimme hyväksyttäessä EU:n kertaluontoista elpymispakettia. Eduskunta painotti kesällä käsittelyn yhteydessä, että EU:n uudet omat varat on käytettävä ensisijaisesti elvytystä varten otetun velan takaisinmaksuun.
Komission esityksessä sosiaalirahasto rahoitettaisiin päästökaupasta saatavilla tuloilla. Päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan kulmakivi. Se hinnoittelee teollisuuden ja energiantuotannon päästöt, jolloin uusien, puhtaiden teknologioiden käyttöönottaminen on kannattavaa.
Päästökaupan etu on markkinaehtoisuus kieltojen ja rajoitusten sijaan. Vähenevät päästöoikeudet asettavat tavoitteen, mutta keinot ovat yritysten valittavissa. Suomalaiset yritykset ovat pärjänneet tässä murroksessa hyvin.
Komission esityksessätieliikenteelle ja rakennusten lämmitykselle tulisi oma päästökauppa, jonka tuloja ohjattaisiin uuteen sosiaalirahastoon. Sosiaalirahastosta taas osoitettaisiin tukea jäsenmaiden kansalaisille ja yrityksille, jotka kärsivät murroksesta. Alustavien laskelmien mukaan Ranska olisi rahaston suurimpia hyötyjiä, kun taas Suomi olisi nettomaksaja.
Miksi näin? Olemme tehneet viisasta energiapolitiikkaa – ja hyvää sosiaalipolitiikkaa. Ensinnäkin Suomessa on jo lähtökohtaisesti kattava perusturvaverkko. Energiaköyhyys on meillä harvinaista verrattuna moneen Euroopan maahan. Elinkustannusten nousuun sidotut sosiaalietuudet kattavat myös kodin lämmityksestä ja sähköstä tulevia kustannuksia.
Energia on Suomessa kohtuuhintaista ja toimitusvarmaa ja asunnot rakennetaan energiatehokkaiksi. Kotitalouksien tueksi on myös tehty uusia avauksia, kuten avokätinen avustus öljylämmityksestä luopumiseen.
Yhteinen sosiaalirahastoloisi tilanteen, jossa maat, jotka ovat jo kansallisesti tehneet toimia energiaköyhyyden torjumiseksi ja reilun murroksen eteen, jäisivät maksajiksi. Hyötyjinä olisivat erityisesti maat, joissa on heikko sosiaaliturva.
Suomi on nytkin EU:ssa nettomaksaja, eikä Suomen saamaa hyötyä EU:sta voida laskea taskulaskimella maksujen ja tulojen erotuksena. Sosiaalirahaston kohdalla asia on kuitenkin mielestäni selvä. Sosiaaliturva ei kuulu EU:n toimivaltaan. Jäsenvaltioiden vero- ja sosiaaliturvajärjestelmät poikkeavat toisistaan liikaa voidakseen luoda kestävän pohjan tällaisille järjestelyille.
Ei ole oikein, että yhteisillä varoilla pidettäisiin huolta kansalaisista, joiden oma kotimaa ei sitä tee. Kunkin jäsenmaan on vastattava omien kansalaistensa sosiaaliturvasta itse keräämillään tuloilla. Huolella yli sukupolvien rakentamamme pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on tästä malliesimerkki.
Suomi ja keskusta tukevat EU:n vahvoja ilmastotavoitteita. Niiden varjolla ei kuitenkaan tule luoda EU:n yhteistä sosiaalipolitiikkaa takaportin kautta.
