Skip to main content
Blogi

Sairaalat seutujensa turvana

By 19.8.2020No Comments5 min read

Blogi 19.8.2020

Terveydenhuollon palveluiden toimivuudella, saatavuudella ja laadulla me kaikki suomalaiset mittaamme yhteiskuntamme luotettavuutta.

Jotta julkisin varoin rahoitetun terveydenhuollon uskottavuus ja luotettavuus säilyy, tarvitaan sote-uudistus. Haluan uskoa, että nyt valmistelussa oleva maakuntapohjainen malli on vihdoin se uudistus, joka läpäisee perustuslakivaliokunnan arviot ja jonka valmisteluun vaalikauden mittainen aika riittää.

Osana sote-keskustelua sairaaloista on muodostunut myös elinvoiman symboli – ja sitä ne konkreettisesti ovatkin muun muassa alueidensa merkittävinä työllistäjinä.

Viime vuosina suomalaista sairaalakenttää on muokattu monin tavoin. Sitä valmisteltiin vuosia ja ratkaisut osuivat Keskustan vahtivuorolle. Yhdestäkään sairaalasta ei ole sammutettu valoja, mutta jokaisen tehtävät ovat muuttuneet tai päivittyneet.

Epäonnistuimme – ja minä viime vaalikauden toisen puoliskon vastuuministerinä kannan siitä myös oman vastuuni – siinä, ettemme kyenneet perustelemaan ratkaisujamme tarpeeksi hyvin alueille. Epäonnistuimme myös siinä, että sairaalaverkon laaja muokkaus toteutettiin irrallisena muusta sote-uudistuksesta, vieläpä etupainotteisesti.

Uudistuksen tavoitteissa kuitenkin oltiin varsin oikeilla jäljillä. Terveydenhuollossa tarve on painopisteen muutoksessa perusterveydenhuoltoon. Erikoissairaanhoidon palveluja, erityisesti leikkaustoimintaa tarvitaan vain harvoin. Sen toiminnassa oli siksi tehostamisen varaa.

Sote-uudistus tähtää osaltaan samaan terveydenhuollon kokonaisajatteluun – vastuut ja rahat samalle toimijalle kuntien ja kuntayhtymien sekamelskan sijaan.

Saan nyt vastata Keskustan ministeriryhmässä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan seurannasta. Siksi rohkenen kertoa näkemykseni siitä, miten tiettyjä tärkeitä yksityiskohtia olisi sote-uudistuksessa mielestäni hyvä ratkoa. Olen luottavaisin mielin siitä, että näissä kysymyksissä maan hallitus löytää yksituumaisuuden tavalla tai toisella.

Osana nykyisen hallituspohjan ohjelman neuvotteluja keväällä 2019 Keskusta halusi edistää sitä, että leikkaustoimintoja säätelevää työnjakoa eli ns keskittämisasetusta muutetaan. Halusimme, että alueille jää enemmän harkintavaltaa poiketa leikkausten lukumäärävaatimuksista mm tekonivelten, tiettyjen syöpien ja selkäleikkausten osalta. Asetuksen monet kohdat olivat toteutuneet kentällä hienosti, mutta osan kanssa ratkaisua käytännön elämässä oli mahdoton löytää.

Nyt muokattu ministeriön työnjakoasetus on ollut lausuntokierroksella. Nyt on esityksen viimeistelyn aika. Asetuksen muutos tarvitaan, jotta asiat tietyillä alueilla Suomessa nytkähtävät eteenpäin yhteisessä päätöksenteossa erityisvastuualueella.

Yksi osa sote-maakuntauudistusta on keskustelu Etelä-Savon maakunnan olemassaolon edellytyksistä. Lähtökohtani on, että nykyisten Itä-Savon ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin on järkevää löytää sote-uudistuksessa toisensa. Olen vuosien ajan saanut seurata alueiden välille muotoutuneita ristiriitoja. Välillä on oltu kuin tuli ja vesi – mutta kummallakin toki vain vilpitön halu turvata oman seutukunnan palvelut ja elinvoima. Onnistuessaan uusi Etelä-Savon maakunta on enemmän kuin osiensa summa. Realismia kuitenkin on, että yhteen hiileen puhaltaminen vaatii paljon muutoksia ja uutta näkökulmaa sekä johtajuutta.

Osana tätä alueen sisäistä luottamuspulaa minulle näyttäytyy keskustelu Savonlinnan sairaalan tulevaisuudesta. Vastaavaa on ilmoilla myös Länsi-Pohjan ja Lapin sairaanhoitopiirin välillä. Sote-maakuntauudistus muodostaa sekä Etelä-Savossa että Lapissa uuden sote-maakunnan yhdistäen kaksi
sairaanhoitopiiriä toisiinsa. Siksi tarvitaan ratkaisuja, jotka vahvistavat alueen sisäistä kehitystyötä luottavaisin mielin.

Viime vaalikausi on opettanut minulle, että nämä ratkaisut eivät ole helppoja. Muutoksen pitää olla hallittu ja turvallinen – ja kaikki nykyinen arvokas ja toimiva pitää kyetää säilyttämään. En usko uhoamiseen vaan tiedän, että asiat etenevät parhaiten neuvottelemalla, vuorovaikutuksessa puolueiden ja alueiden kanssa. Vastuuministeri on Krista Kiuru, jonka kanssa haluan ylläpitää asiassa hyvän keskusteluyhteyden.

Ehdotan, että osana sote-uudistusta terveydenhuoltolakiin kirjattaisiin Etelä-Savon ja Lapin maakunnille oikeus yliopistosairaanhoitopiirien tapaan pitää yllä kahta ympärivuorokautista yhteispäivystystä tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Lapin osalta tämä kuitenkin pitäisi toteuttaa siten, että Rovaniemellä säilyisi lakiin kirjattu laajan päivystyksen sairaalan asema.

Tämä kaikki vähentäisi epävarmuutta ja vahvistaisi pohjaa aidolle yhteistyölle uuden maakunnan luomisessa.

Perinteistä keskussairaala-käsitettä osuvampi tapa kuvata päivystävien sairaaloiden roolia on terveydenhuoltolain 50 pykälään sidottu jaottelu päivystyksen laajuuden mukaan. Laajan päivystyksen sairaaloita on tunnetut 13 sairaalaa. Näillä on velvollisuus noin 10 eri erikoisalan päivystykseen. Loput keskussairaalat ovat suppeampia – nykyisellään sellaisia ovat sekä Mikkeli että Savonlinna kuin Länsi-Pohjakin Kemissä.

Ja juuri päivystysvalmius on oikeutetusti se ydinhuoli sekä Peräpohjolassa että Itä-Savossa. Siksi haluaisin, että lakiin kirjattaisiin alueiden sisäinen ratkaisuvalta huolehtia päivystyksen erikoisalojen sijoittumisesta kahteen eri yksikköön. Tarkoitan tällä vaativaa yhteispäivystystä useammalla erikoisalalla molemmissa yksiköissä, en vain niin kutsuttua terveyskeskustasoista päivystystä.

Ratkaisun myötä ei välttämättä olisi tarvetta kahdelle hallinnolliselle eri sairaalalle, mutta palvelujen riittävästä tasosta huolehdittaisiin alueen omilla päätöksillä. Osaajien liikkuminen, sujuva yhteistyö ja sairaaloiden roolitus ovat ratkaisevia asioita. Muutos mahdollistaisi myös maakunnan kahden sairaalan profiloitumisen ja työnjaon myös päiväaikaisen ei-kiireellisen leikkaustoiminnan osalta, jota keskittämisasetus siis lukumääräisesti säätelee. Ja selvää on, että jokaisessa ratkaisussa toteutumisen ydin on aina sote-osaajien riittävyydessä.

Ehdotukseni ydin on siinä, että alueen asukkaiden kannalta suurin huoli; palvelujen turvaaminen lähisairaalassa voitaisiin turvata.

Kaiken ytimessä olisi alueen oma päätöksentekovalta ja itsehallinnollinen ote. Tämä on sote-uudistuksen ydintä – paikallisten päättäjien ymmärrys alueen asukkaiden ja heidän palvelujen parhaaksi.