Julkaistu ”Lukijalta”-palstalla Turun Sanomissa 13.1.2019

Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on yhteiskunnallisen keskustelun uusi lemmikki – sitä haluavat kaikki. Puolueilta ja ehdokkailta perätään vaikeaselkoisiin kysymyksiin yksinkertaistettuja vastauksia. Nekin, jotka eivät juuri tunne nykyjärjestelmää, ovat sitä mieltä, että se ei toimi.

Tilkkutäkin rakentamisen ja aukkojen paikkaamisen aika onkin ohi ja hyvä niin. Muuttunut työelämä, monimutkaistunut elämäntilanteiden vaihtelu ja niiden limittyminen toisiinsa vaatii yhtenäisempää perusturvaa.

Järjestelmän tulisi olla erityisen selkeä niille, jotka eivät omin avuin pärjää. Nyt näin ei ole.

Etuuslajien väliin putoavia ihmisiä on liian paljon – samoin todella pienillä päivärahoilla sinnittelyä.

Äänenlausumaton tosiseikka on myös toimeentulotuen rooli; viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi tarkoitetusta avusta on tullut liian monelle pysyvä tuki.

Tulevan sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen kivijalan tulee olla köyhyyden vähentämisessä ja ihmisten osallisuuden ja merkityksellisyyden tukemisessa. Tehtäviä valintoja tulee peilata näitä tavoitteita vasten.

Itselleni yksi tärkeimmistä sosiaaliturvan uudistamisen johtotähtiä on se, että köyhyyden eri syitä ei pitäisi arvottaa ja eritellä nykyiseen tapaan. Perustuet tulisi yhdistää yhdeksi tasasuuruiseksi summaksi. Tämän päälle rakennettaisiin kannustuselementtejä esimerkiksi siihen, että on työmarkkinoiden käytettävissä tai osallistuu palveluihin.

Keskustelussa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta on muistettava myös palvelut. Suomalainen sosiaaliturva koostuu etuuksista ja palveluista. Näiden keskinäinen painoarvo vaihtelee elämäntilanteittain mutta kokonaisuus on rampa, jos toinen puuttuu. Oikea-aikaisten ja vaikuttavien palveluiden tulisi auttaa köyhyyden kierteen katkaisemisessa.

Perusturvan uudistamista on pohjustanut viime vuosina pari tärkeää ratkaisua: takuueläkkeen luominen ja toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelalle. Kumpikin keskustan edistämä päätös on yhdenvertaistanut ja selkiyttänyt sosiaaliturvaa.

Mutta miten perusturvan kokonaisuudistus tulisi tehdä? Meidän kannattaa ottaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta irti kaikki se prosessioppi – virheineenkin – mitä otettavissa on.

Opeista yksi tärkeimpiä on asteittaisuus. Liian ison palan haukkaaminen kerralla tukehduttaa sekä poliittisen että hallinnollisen koneiston.

Sotu-uudistuksessa on kyse ihmisten tilille tulevasta rahasta. Kahisevasta, jolla ostetaan kaupasta maitoa ja leipää. Kyse on siis huomattavasti kouriintuntuvammasta asiasta kuin hallinnon rakenteista, joita sote-uudistus tarkoittaa.

Ihmisten luottamusta järjestelmään ei ole varaa vaarantaa. Siksi muutosten pitää olla asteittaisia ja hallittuja. Siksi kannattaa suhtautua hyvin kriittisesti puheenvuoroihin, joissa uudistusta luvataan jo seuraavan neljän vuoden aikana.

Toinen mietittävä asia on uudistuksen valmistelu valtioneuvostossa ja päätöksenteko eduskunnassa. Koska uudistusprosessi tulee viemään varovaisestikin arvioiden vähintään kaksi vaalikautta, olisi harkittava parlamentaarista valmistelua. Eduskunnan päässä puolestaan voitaisiin miettiä erityistä reformivaliokuntaa – eduskunnan työjärjestyshän sallisi tällaisen väliaikaisen valiokunnan perustamisen. Näin varmistettaisiin se, ettei yksi iso uudistus vie voimavaroja kaikelta muulta tärkeältä lainsäädäntötyöltä.

Omassa puolueessani keskustassa on käyty vilkasta keskustelua sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Tämä on erinomaista. Poliittisen liikkeen sisäinen hiljaisuus on aina vaarallisempaa kuin perusperiaatteiden äärelle debatoimaan pysähtyminen. On myös äänestäjien oikeus päästä tällaisesta keskustelusta tietoiseksi.

Tylsää ehkä todeta, mutta politiikan tärkein lopputulos on kompromissi. Entistä enemmän pitäisi arvostaa sitä taitoa, jolla erilaisia näkemyksiä yhdistetään yhdeksi, yhtenäiseksi lopputulokseksi. On aina helppo kertoa, mikä on oma malli ja kuinka itse tekisi asiat paremmin. Oleellisempaa on kuitenkin se, kuinka hyvä kompromissi tehdään.

Sosiaaliturvan uudistus tulee olemaan merkittävä poliittisen järjestelmän ja kompromissien teon tulikoe.