(Julkaistu Lammas ja vuohi 2/2016 -lehdessä)
”Traktorimarssilla oli vaikutusta.” Näin totesivat Sipilän hallituksen kärkiministerit tiedottaessaan julkisen talouden suunnitelmasta huhtikuun alkupäivinä.
Arvokas, mutta tarmokas suomalaisen maaseudun marssi kehäkolmosen sisään jätti jälkensä ja porasi viestin myös päättäjien mieleen – ja sydämiin. Rohkenen sanoa harvoin nähneeni lähimpiä kollegoitani niin liikkuttuneina ja vaikuttuneina kuin silloin traktorien täyttämää toria katsellessa.
Monen kansalaisen keskustelusta kuului tuon perjantain jälkeen myös entistä parempi ymmärrys suomalaisen ruuan merkityksestä – ehkä vihdoi jotakin nytkähti liiikkeelle laajemman yleisön silmissä siinä, että maatalouden menestyksellä on suora yhteys siihen, saako lähikaupan lihahyllyltä kotimaista paistia vai ei. Hyvä maatalouspolitiikka ei ole vain tuottajan toimintaedellytyksiä vaan myös mitä suurimmassa määrin ääni suomalaisen kuluttajan oikeuksille.
Maatilat ovat nyt saamassa helpotusta tukalaan kannattavuustilanteeseen. Valtion taloustilanne on yhä tiukka, eikä suuria rahoja voitu nytkään luvata, mutta jotakin sentään. Hallitus päätti kehysneuvotteluissa lisätä maa- ja metsätalousministeriön määrärahoja perumalla aiemmin sovittuja leikkauksia.
Ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) totesi tulotason säilyvän käytännössä ennallaan, koska vastaavat summat piti hallitusohjelman mukaan säästää tuista ensi vuonna.
Tästä potista kansallista maataloustukea nostetaan 6,7 miljoonalla eurolla kahtena tulevana vuotena. Luonnonhaittakorvauksiin varataan uutta rahaa parikymmentä miljoonaa euroa vuodelle 2018. Ensimmäisestä lisätalousarviosta varataan rahaa myös maataloudelle.
Mutta miten tähän tilanteeseen oikein on tultu?
Maatalous laajassa mittakaavassa ei enää moniin vuosiin ole ollut vain itsenäistä pienviljelyä tai kodinomaista karjanpitoa. Harrastuksena se sitä voi olla, mutta ei elinkeinona. Siitä on pikemminkin tullut yhä voimallisempi osa globaalia taloutta. Näin ollen on täysin selvää, että vuonna 2007 globaalista finanssikriisistä käynnistynyt sarja talousvaikeuksien vuosia ei säästänyt maatalouttakaan. Se heijastui kuluttajien käyttäytymiseen, kun yhä useampi päätyi työttömäksi tai lomautetuksi. Kotimaisten kauppojen halpuutustrendi yhdistettynä ylitarjontaan sekä tukileikkauksiin ajoi maataloutta yhä ahtaammalle.
Finanssikriisistä ei oltu vielä elvytty, kun Ukrainassa alkoi myös tapahtua. Globaalin talouden lisäksi maailmanpolitiikka astui laitumillemme. On yleiseurooppalainen ilmiö, että Venäjän kauppaan kohdistuva pakotepolitiikka ja niihin liittyvät Venäjän vastapakotteet olivat joillekin tilallisille se viimeinen takaisku, jonka seurauksena edessä oli uuden elinkeinon etsiminen.
Ja lopulta leikatut ja osin riittämättömät maataloustuet jäivät vielä saamatta Maatalousviraston sotkujen jälkeen. Ymmärrän täysin, miksi monelta meni tässä kohdin kuppi niin sanotusti nurin. Onkohan milloinkaan yksi elinkeinoryhmä ollut näin monen osin toisistaan riippumattomien ja osin toisiinsa tiiviisti kytkeytyvien vaikeuksien ikeessä?
Tämän kotikutoisen ja paikoin surkuhupaiselta kuulostavan ongelman hoitaminen aloitettiin traktorimarssin yhteydessä. Maaseutuvirasto otettiin ministeri Tiilikaisen toimesta ministeriön ohjaukseen. Tukien maksatukseen valitaan uusi hankejohtaja. Helpotusta maatilojen ahdinkoon luodaan myös julkisten hankintojen kriteereitä tiukentamalla. Julkisissa hankinnoissa on suuri mahdollisuus kotimaisen ruuan tukemiseen.
Voimia tärkeään työhönne suomalaisen ruuan puolesta!
Annika Saarikko
