Kirjoitus julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 10.6.2022

Suomi on erilaisten alueidensa summa, ja enemmän kuin ne yhteensä. Sen voi kiteyttää sanoihin: Oma maa, koko maa. Kysymys on jostakin perimmäisen tärkeästä, suomalaisesta ja puolustamisen arvoisesta.

Vaikka käytännön sovellutukset vaihtelevat, pohjoismaisen ja suomalaisen hyvinvointimallin ytimessä on ajatus siitä, että ollaan heikoimpien puolella. Kun olosuhteet muuttuvat ihmisen, yrityksen tai alueen elämässä, yhteiskunnan tehtävänä on pyrkiä omilla toimillaan helpottaman muutosta ja luomaan edellytyksiä selviytymiselle uudessa tilanteessa.

Koko maa ei voi millään menestyä, jos heikommat tai erilaisten rakennemuutosten keskellä olevat alueet putoavat kelkasta.

Tulevana viikonloppuna itärajan pintaan Lappeenrannan puoluekokoukseen kokoontuvan keskustan tavoite on, että tasapainoisemman aluekehityksen edistämiseksi seuraavalla vaalikaudella avataan ikkuna erityistalousalueiden perustamiseen.

Esimerkkejä voi hakea maailmalta. Selkein tarve tälle on itäisessä ja pohjoisessa Suomessa.

Erityistalousalueilla tulisi rohkeasti kokeilla uusia keinoja osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi, työllisyyden vahvistamiseksi ja investointien edistämiseksi.

Nykyiset aluekehitykset työkalut, kuten rakennerahasto-ohjelmat, eivät selvästikään riitä vastaamaan eriytyvän kehityksen haasteisiin. Tästä kärsii koko Suomi.

Erityistalousalueilla voisi olla mahdollista saada verotuksellisia tai muita huojennuksia, jotta siellä toimivien yritysten edellytykset investointeihin ja työllistämiseen vahvistuisivat.

Alueella työskentelevät ja asuvat ihmiset voisivat saada erityisiä tukia ja kannusteita. Myös päätösvaltaa tulisi tuoda lähemmäs paikallisia ihmisiä.

Yritysten työllistämis- ja investointiedellytysten parantamiseksi tulisi käynnistää kokeiluja esimerkiksi työnantajien alennettujen sosiaaliturvamaksujen ja vapaiden poistojen käyttöönottamiseksi.

Myös yhteisöveron alentamista yrityksille, jotka investoivat heikommin kehittyville alueille, tulisi kokeilla. Lisäksi erityistalousalueilla pitää helpottaa tekijöiden saamista ulkomailta muun muassa luopumalla saatavuusharkinnasta.

Alueiden tasapuolisen kehityksen kannalta keskeistä on vahvistaa inhimillistä pääomaa. Koulutusta on jatkossakin kohdennettava Itä- ja Pohjois-Suomeen erityisesti korkeakoulujen aloituspaikkoja lisäämällä. Tällä hallituskaudella korkeakoulupolitiikassa on jo tehty selvä käänne kohti alueiden tarpeiden parempaa tunnistamista.

Myös ammatillisia osaajia tarvitaan, Suomesta ja maailmalta. Innovaatiokuilua voidaan kuroa umpeen esimerkiksi TKI(tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot)-panostuksia vauhdittamalla, jota edistetään muun muassa hallituksen linjaamalla uudella verovähennyksellä.

Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä on jo esittänyt monia hyviä toimenpiteitä, kuten opintolainhyvitystä harvaan asutun maaseudun alueelle töihin muuttaville. Se on mielestäni kypsä toteutettavaksi jo tällä vaalikaudella.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Suomen turvallisuuspoliittisen perusratkaisun ja johti Nato-hakemuksen jättämiseen. Myös aluepolitiikassa perusratkaisuja on uskallettava arvioida uudelleen, jotta oma maa ja koko maa menestyvät jatkossakin.

Tähän olen valmis. Toivon, että erityisalueiden ideasta käynnistyy maatamme rakentava vilkas keskustelu.