Skip to main content
Blogi

Suomikin pärjää, jos Eurooppa elpyy

By 4.8.2020One Comment6 min read

Blogi 4.8.2020

Euroopan unionin jäsenmaiden budjettihuippukokous pääsi vastikään sopuun seitsenvuotisesta budjetista sekä erillisestä elpymisrahastosta, jolla pyritään vauhdittamaan Euroopan talouden toipumista koronakriisistä.

Hyvä, että aihe on keskusteluttanut Suomessa viime viikkojen aikana paljon.

Sopu syntyi tilanteessa, jossa EU:n jäsenvaltiot ovat joutuneet turvautumaan poikkeuksellisiin toimiin suojellakseen kansalaisiaan terveyskriisiltä ja estääkseen talouden romahtamisen. Samaan aikaan monenkeskinen yhteistyö yskii kauppapolitiikkaa myöden. Tässä jos missä ajassa on mielestäni valtavan tärkeää, että EU pystyy yhtenäisyyteen ja tekemään päätöksiä.

Kun globaali tilanne horjuu ja käy epävarmemmaksi, Suomen eduksi muodostuu taatusti se, että olemme osa isompaa kokonaisuutta. Vahvasti itsenäinen, EU:ssa omaa etuamme vahvasti ajava – ja silti osa eurooppalaista arvoyhteisöä.

EU:n suhteen oma ajatteluni nojaa vahvasti siihen ajattelutapaan ja valintoihin, joita Suomi on jäsenyytensä aikana tehnyt. Suomen EU-linja on pitkälti sama kuin Keskustan linja – olemmehan olleet jäsenyyden aikana usein pääministeripuolue. Siis Eurooppaa rakentava, mutta kansallisista eduista ja oikeuksista vahvasti kiinni pitävä.

Kokouksen lopputuleman ruotiminen on Suomessa keskittynyt nettomaksuihin, siis saamiemme EU-tulojen ja -maksujen erotukseen. Yksin sisämarkkinoiden ansiosta vientitulojen ja työpaikkojen kautta saavutetut hyödyt ovat elintasomme kannalta olennaiset, vaikka laskelmista niitä ei löydykään. Saati kun kyse on jäsenyydestä arvoyhteisössä, joka toimivalla yhteistyöllä ylläpitää rauhaa ja vakautta sekä parantaa vaikutusvaltaamme maailmassa, hyötyjen arviointi ei voi olla pelkkä excel-harjoitus.

Toki ajattelen myös, että kaikkien EU-päätösten pitää kestää kriittinen keskustelu ja läpivalaisu – myös nettomaksun näkökulmasta.

Suomi on ollut unionijäsenyytensä ajan pääosin EU:n budjetin nettomaksaja, koska se on keskimääräistä vauraampi EU-jäsen. Epäilemättä haluamme jatkossakin pitää maamme tuon viivan paremmalla puolella.

Suomen taktiikka budjettineuvotteluissa on vuosien saatossa vakiintunut: olemme pyrkineet maksimoimaan kansallista saantiamme erityisesti maaseudun kehittämisrahoituksen ja koheesiorahoituksessa harvan asutuksen riittävän huomioimisen kautta. Työ juuri näiden painopisteiden eteen turvasi tuoreimmissa neuvotteluissa Suomelle tärkeitä saamisia: Itä- ja Pohjois-Suomi saivat 100 miljoonan euron erillisrahoituksen. Komission esityksen mukainen liki 30 prosentin leikkaus maaseudun kehittämisrahoihin puolestaan kääntyi neuvotteluissa Suomen osalta noin 15 prosenttia nykykautta korkeampaan rahoitustasoon.

Tämä taktiikka kestää vertailun muihin nettomaksajiin: jäsenmaksukorjauksia saavat maat tulevat tälläkin kertaa olemaan hyvityksistä huolimatta Suomea suurempia nettomaksajia.

Onnistumiset neuvotteluissa mahdollistavat sen, että Suomen ei tarvitse kompensoida alkuasetelmassa todennäköiseltä näyttäneitä satojen miljoonien maatalousleikkauksia kotimaan budjetista. Kotimaisten lisätukien maksaminen ei myöskään olisi läpihuutojuttu EU:n valtiontukisääntöjen vuoksi. Suomalaisen tuotannon kannattavuus ja kohtuuhintaisuus kuluttajalle on omavaraisuus- ja huoltovarmuuskysymys. Sen edistäminen on normaaliaikoina jäänyt Keskustan harteille. Koronakriisin myötä toivon, että tärkeä asia on herättänyt puolestapuhujia laajemminkin. Ajattelen vahvasti myös niin, että kun ruoantuottajilta vaaditaan yhä enemmän toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on kohtuullista, että se myös huomioidaan korvauksissa.

Nettomaksukeskustelun rinnalle peräänkuulutan keskustelua yhteiseurooppalaisista tavoitteista, joita haluamme EU:n budjetilla saavutettavan ja jotka hyödyttävät jokaista EU-maata ja jäsenmaan kansalaista. Sillä eihän EU:n budjetin tarkoitus ole vain kierrättää jäsenvaltioiden rahaa EU-budjetin kautta kansallisiin käyttötarkoituksiin.

Pidänkin tärkeänä Suomen linjaa tukea rahoituksen kasvua sellaisiin EU:n budjetin kohteisiin, jotka tuottavat yhteistyön ja koordinoinnin kautta lisäarvoa koko Euroopalle kansallisia budjettipanostuksia enemmän: muun muassa parempaa turvallisuutta puolustusyhteistyön ja rajaturvallisuuden rahoituksella sekä kilpailukykyä ja vastaamista suuriin kehityshaasteisiin tutkimus- ja innovaatiopanostuksilla. Myös Keskustan useasti toistettu yhteinen tavoite on rakentaa EU:ta, joka vastaa tuloksellisesti isoihin ylikansallisiin haasteisiin ja luo turvallisuutta, työtä ja hyvinvointia.

Varsinaisen seitsenvuotisen budjetin lisäksi budjettihuippukokous päätti EU:n yhteisinä lainoina rahoitettavasta 750 miljardin euron elpymisrahastosta, joka mahdollistaa investointihankkeiden koordinoidun ja nopean toimeenpanon jäsenmaissa.

Koronakriisin seurauksena kuluvan ja tulevan vuoden investointivajeen ennustetaan olevan liki 1000 miljardia euroa EU:n alueella. Kun puhutaan tämän mittaluokan investointien vähenemisestä, ovat vaikutukset työpaikkojen menetyksiin ja EU:n kilpailukykyyn musertavat, jos mitään ei tehdä.

Mikään kotimainen elvytys ei pysty korvaamaan sitä viennin vähenemistä ja ihmisten työpaikkojen menetystä, joka kaupankäynnin ehtymisestä EU:n sisämarkkinoilla seuraa. Siksi pidän tukea elpymisrahastolle perusteltuna.

Panin myös merkille kyselytuloksen, jonka mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta hyväksyy elpymisrahaston. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, kuinka suomalaiset kyllä ymmärtävät sisämarkkinoiden ratkaisevan merkityksen vientivetoisen maamme talouskasvulle ja ihmisten hyvinvoinnille.

Liian vähälle huomiolle on jäänyt kansallinen keskustelu siitä, mihin Suomen saanto elpymisrahoituksesta kohdistetaan. Näen siinä paljon mahdollisuuksia koko Suomen elinvoiman ja työllisyyden kannalta.

Kaikkiaan ajattelen elpymisrahastosta siten, että poikkeuksellinen kriisi vaatii poikkeukselliset toimet. Kertaluontoinen yhteisen edun nimissä tehty Euroopan laajuinen finanssipoliittinen elvytys ei saa kuitenkaan muuttaa unionin perusluonnetta ja Suomen pitkäaikaista linjaa: EU on itsenäisten valtioiden liitto, jossa maat vastaavat viime kädessä omasta talouspolitiikastaan ja veloistaan. EU:lla on oltava uskottava suunnitelma, miten velka maksetaan pois.

Pidän myös tärkeänä, että kunkin maan elpymis- ja palautumissuunnitelmat, joiden perusteella rahoitettavat investointihankkeet valitaan, läpivalaistaan huolella ja todetaan aidosti kasvua ja kilpailukykyä parantaviksi. Käyttökohteet ratkaisevat, auttaako tuki elpymään ja edesauttaako se Euroopan vihreää ja digitaalista siirtymää.

Keskustelu niin budjettipäätöksistä, laajemmin EU:n tulevaisuudesta kuin myös käsityksestämme kansallisesta edusta on erittäin tervetullutta. Toivon rakentavaa keskustelua puolueeni Keskustan sisällä sekä laajemmin koko Suomessa.

Mitä kirkkaammat ovat kansalliset kantamme ja mitä laajempi suomalaisten tuki niillä on, sitä paremmin Suomi myös pystyy vaikuttamaan etukäteen EU:n linjoihin.

EU:n perusolemus ei voi muuttua vaivihkaa, kehittyä liittovaltioksi keittiön kautta koukaten. Brexit oli myrskyvaroitus muulle jäsenyhteisölle. Se oli osoitus siitä, miten voi käydä, jos EU unohtaa, että sen
oikeutukseksi ei riitä muodollinen tuki jäsenvaltioilta, vaan se tarvitsee uskottavuuden myös jäsenvaltioiden kansalaisten silmissä.

Sekasortoinen mutkikkuus ja taloudelliset ongelmat seuraavat nyt Britanniaa. Jälkikäteen on helppo viisastella, käytiinkö kansanäänestystä oikeilla argumenteilla. Sen pohdinta on ehkä turhaa, mutta hyvä tunnistaa, että tässä maailmanajassa vahvoja ja totuttuja järjestelmiä voidaan kyseenalaistaa ja murtaa yllättävillä tavoilla.