(Julkaistu Suomenmaan blogissa 14.6.2016)
”Paitsi että välitämme niiden avulla tietoa, ne sijoittavat meidät aikaan ja paikkaan, kertovat keitä olemme ja mistä tulemme. Rivien välissä ne välittävät arvoja ja ihanteita: ne kertovat meille, mikä on elämämme tarkoitus.”
Näin määritellään tarina Juhana Torkin teoksessa Tarinan valta (2014).
Puoluekokouksessa keskustan kertomus kiteytyy tarinaksi. Paikallisuus, ihmisten yhteisö. Perinteet ja sukupolvien ketju. Innokkaat nuoret, kokeneet vuosikymmenten aikaiset kävijät. Tasavertaisuus – pääministeri ja duunari penkkirivillä vierekkäin. Ilo ja suru, voitto ja pettymys, kohtaamiset ja tunteet.
Vahva vastuunkanto, vahva demokratia. Kaikkien tuntemat aatteen hahmot ja arkkityypit. Huippukohdat ja suvannot, nousut ja laskut.
Tiivis yhteys, ääneenlausumattomat yhteiset nimittäjät Alkiosta lähtien. Keskellä olemista, hötkyilemätöntä, harrastakin.
Tarina koostuu tunteista ja merkityksellisimmistä palasista. ”Vaskooliin kertynyttä kertomusten kultaa”, kuten Torkki kirjoittaa. Osallisille se on myös ylpeyttä siitä, että saa olla osa tarinaa.
Miten osaisimme paremmin kertoa 110-vuotisen tarinamme osana Suomen historian suuria käänteitä – ja tulevaisuutta myös keskustan oman väen ulkopuolelle?
Kiinnostusta voisi olla; sen verran paljon nimittäin porukkana herätämme tunteita ja kiinnostusta. Jos tuon taidon löydämme, olemme voittamattomia.
Viime viikonlopun mielenkiintoista antia olivat puoluekokoukseen kutsumamme yhteiskunnallisten keskustelijoiden blogit ja kirjoitukset kokemustaan.
Kauempaa osaa katsoa joskus tarkemmin. Moni sanoitti tarinaamme jännittävällä tavalla uusiksi.
Seinäjoella ei kuitenkaan pelkästään kirjoitettu lehteä keskustan isoon tarinaan, vaan myös kuultiin monta tarinaa.
Mieliin jäivät ehdokkaiden puheiden kertomukset isoäidin käsistä ja onnettomasta mäkihyppääjästä sekä vertauskuvat apilaniityistä ja kokon roihuista.
Somessa kehuttiin tuoreen puoluesihteeri Ovaskan puheen sisältäneen oikeaoppisesti hyvän puheen kolminaisuuden – ethos, pathos ja logos. Yhdyn arvioon.
Puheen perinne on keskustassa vahva. Parhaillaan ne muuntuvat monologeista dialogeiksi, synnyttävät keskustelun ja rakentavat itsessään historialle ajan kuvaa tästä päivästä.
Samaan aikaan keskustan kokouksen kanssa kilpakumppani kokoomus valitsi itselleen puheenjohtajaa. Jos median tiedoista oikein ymmärsin, ehdokkaat esittäytyivät jokainen omavalintaisella spektaakkelilla – ei siis pelkällä asiapuheella.
Kuultiin musiikkia, vakuutettiin skriinin viesteillä ja marssitettiin lavalle tukijoita. Aanelosten lisäksi kaivettiin persoona pintaan.
Ei hullumpi idea meillekään mietittäväksi; retoristen puheiden lisäksi voisi palanen maailmankuvaa ja pyrkijän ihmisyyttä olla lavalla tarpeen. Laajempi presentaatio kertoisi kokonaisen ihmisen tarinan irrallisten mielipiteiden tai metaforien sijaan.
Lempibiisi voisi paljastaa ehdokkaasta enemmän kuin sata kulahtanutta fraasia.
