(Julkaistu Suomenmaan blogissa 5.10.2015)

”Juha Sipilän Keskustassa todellista valtaa käyttää pääministerin johtoryhmä, pieni uskottujen piiri. Virallisesti sitä ei ole olemassa.”

Verkkojulkaisu Longplayn tuoreessa ja varsin laajassa artikkelissa käydään läpi Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilän johtamistapaa. Juha Kauppisen jutussa on tukku asiavirheitä, joita ei ehkä ole edes mielekästä lähteä oikomaan, mutta sen keskeiseen väittämään Sipilän johtajuuden periaatteista on syytä puuttua.

Juttu väittää Sipilän rakentaneen ympärilleen lähipiirin, johon minutkin oli listattu. Toisin kuin jutussa kuvaillaan, joukko ei ole mitenkään salainen tai hämäräperäisesti valikoitunut. Luetellut nimet ovat kaikki puoluekokouksen johtoon valitsemia, täydennettynä eduskuntaryhmän johtoon valitulla Matti Vanhasella ja puoluejohdon neuvonantajan tittelillä aiemmin toimineella erityisavustaja Riina Nevamäellä. Joten se siitä salaseurasta.

On totta, että työskentelemme johtoryhmänä. Vaaleihin valmistautuessa kokoonnuimme käytännössä päivittäin. Käsitykseni mukaan juuri se on parasta mitä puoluekokous henkilövalinnoilta saattaa toivoa ja odottaa; yhtenäisen Keskustan kuvaa, jossa johto vetää köyttä samaan suuntaan. Toisenlaisiakin aikoja on nähty.

Huhtikuussa 2013 Sipilä kirjoitti ajattelustaan avoimesti omaan blogiinsa, jossa luonnehti tiiminsä jäseniä ja kuvaili sitä puolueen johtoryhmäksi.

”Minulta on monesti kysytty, voiko puoluejohtoa verrata yrityksen johtoryhmään. Kysymys esitetään usein hieman väheksyen; moni ei pidä politiikkaa oikeana työnä.
Minun on sanottava, että Keskustan puoluejohto ei ainakaan häviä muille vetämilleni johtoryhmille. Meillä on toki parannettavaa, mutta opimme koko ajan.”

Tiivis yhteistyö ei silti tarkoita hymistelyä. Olen ollut puheenjohtajan kanssa eri mieltä ja olen uskaltanut sanoa sen. Aion sanoa vastaisuudessakin. Kokemukseni mukaan hän myös kuuntelee – ja kuuntelee myös monia muita kuin lähipiiriään. Jotain kai asiasta kertoo se, että saman viikon aikana media uutisoi hänen kuuntelevan sekä kätilöä että Esko Ahoa.

On kuitenkin totta, että puolueen johtamistapa joutuu kovemmalle koetukselle hallitusvastuun aikana. On tärkeää – puolueen tapauksessa elintärkeää, että Keskusta ei unohdu, vaikka olemmekin puolueena vastuussa Suomen suunnasta.

Puolueessa tehtiin syvää ja roimivaa itsetutkiskelua vaalitappion 2011 jälkeen. Siinä tehdyt analyysit kovakorvaisuudesta kentän viestien suhteen, järjestötyön jäähdyttelystä ja tiedonkulun heikkoudesta kannattaa painaa tarkkaan mieliin. Ja ottaa opiksi. Yksi mörkö tuolloisessa tutkiskelussa oli yhteistyö kokoomuksen kanssa. Siihen liittyen sittenkin on vielä syytä korjata myös toinen väittämä Longplayn jutusta; tämän kevään hallitustunnusteluvaiheen kulku. Aivan kuten jutussa kerrotaan, Keskustalle kaikki hallituspohjavaihtoehdot olivat aidosti mahdollisia. Mutta me emme sulkeneet ovia suorilta keneltäkään – muut puolueet kyllä niin tekivät, kuten julkisesta keskustelusta vaalien alta sosialidemokraattien muistamme kokoomuksen suhteen tehneen.

On turha väittää Keskustan johdon rakentaneen porvariyhteistyön pohjaa vakavasti jo vaalien alla ja venyttäneensä hallituspohjaratkaisua vain teatteritaiteen iloksi. Longplayn juttu nimittäin arvelee Sipilän neuvotelleen demarien kanssa vain bluffatakseen. Se väite nauratti minua. Sipilän tuntien hänen kärsivällisyytensä ja käsityksensä tehokkaasta ajankäytöstä ei koskaan riittäisi sellaiseen vain muodon vuoksi.

Long playn juttu oli muuten otsikoitu juurevasti ”Mullan linnakkeeksi”. Hupaisa muunnelma tanskalaisdraamasarja Vallan linnakkeesta. Sarja on yksi suurimmista suosikeistani.

Sarjassa pääministeri Birgitte on aikamoinen yksinvaltias. Silloin tällöin, tiukan paikan tullen hän kuuntelee puoluetoveriaan, valtiovarainministeriä Bengtiä tai neuvonantajaansa Kasperia. Mutta ei ole jaksoissa näkynyt puoluehallitusta, ei eduskuntaryhmää, ei asiantuntijoita. Ei edes muodon vuoksi. Sellaista kai tosiaan voikin kutsua Vallan linnakkeeksi.

Meillä Keskustassa puolueen työvaliokunnalla, puoluehallituksella, puoluevaltuustolla ja puoluekokouksella on oikeasti merkitystä. Uskaltaisin väittää, että paljon enemmän kuin vaikkapa hallituskumppaneillamme. Tiedän varmasti, että koko puoluejohto pitää näitä kokouksia tärkeinä ja moni asia on niiden keskustelujen perusteella muuttunut, saanut uuden suunnan tai tullut päätökseen. Joskus kuitenkin monenkirjavasta keskustelusta jonkun on myös vedettävä johtopäätökset, jotka eivät miellytä kaikkia. Se on viime kädessä puheenjohtajan vastuu ja velvollisuus.

Koko joukollamme parantamisen varaa on siinä – siis ihan jokaisella keskustalaisella, että osaisimme vaikeina aikoina nähdä poliittisen lasin puoliksi täynnä olevana sen sijaan, että lasi olisi puoliksi tyhjä. Hallituksessa oleminen tarkoittaa joskus kompromissia ja vielä sitäkin useammin yllättäviä tilanteita, joihin nopeasti joudutaan reagoimaan. Olennainen taito on yhdessä oppia, miten tunnistaa päätösten kaaosten keskeltä keskustalainen, syvän vihreä lanka.

Oman porukan kesken kokouksissa saa päästellä höyryjä. Sinne valitut ovat suorastaan velvoitettuja valaisemaan puolueen johdolle ihmisten tuntoja, pettymyksiäkin. Reippaasta keskustelusta kansanliikkeemme on kuuluisa ja sen moniäänisyys on vuosisadan mittainen vahvuus. Sitä ei pidä pelätä, vaan rakastaa.