(Julkaistu Suomenmaassa 22.9.2015)

Edustin Keskustaa viime viikon lopulla ammattiyhdistysliikkeen järjestämässä mielenosoituksessa Helsingin Rautatientorilla. Mieleenpainuva kokemus. Buuauksia ja banaaninkuoria. Mieleen jäi erityisesti SAK:n sanansäilää käyttänyt Lauri Lyly, joka löi nyrkkiä pöytään ja kertoi, mikä kaikki ”Ei käy!” palkansaajajärjestöille.

Tori ei täyttynyt ääriään myöten sadallatuhannella ihmisellä, kuten ay-väki vielä alkuviikosta arveli, mutta oli mielenosoittajia koolla silti paljon. Mielenilmaukset kuuluvat demokratiaan. Vahva, Suomen pysäyttänyt operaatio ei myöskään yllättänyt maan hallitusta. Se tiesi, mihin ryhtyi.

Mielenilmauksessa hallituksen edustajaa ei tietenkään vastaanotettu hurraa-huudoin. Ymmärrän erittäin hyvin ihmisten huolen ja suuttumuksenkin. Haluan kuitenkin ajatella niin, että vaikka näkemyserot keinoista ovat huomattavat, huoli Suomesta ja suomalaisten työpaikoista meillä on yhteinen.

Sellaista vaihtoehtoa hallituksella ei kuitenkaan ole, että mitään ei tehtäisi. Ei vain kerta kaikkiaan ole. Hallituksen on kannettava vastuunsa Suomen tulevaisuudesta kaikissa oloissa. Mittarit ovat taloudessa miinuksella. Pysäyttävin fakta mielessäni on kohdistunut työttömyyteen. Se on kouriintuntuvin ja jokaisen suomalaisen arkea koskettava talouden tunnusluku. Erityinen huoli kohdistuu pitkäaikaistyöttömiin ja nuoriin. Kun muu Eurooppa on päässyt vähitellen finanssikriisin jäljiltä kasvun uralle, meillä ainoana maana työttömyys on kasvussa. Muualla työttömien määrä laskee tai pysyy samana.

On selvää, että hallituksen esittämät keinot työelämän muutoksiksi ja kustannuskilpailukyvyn kohottamiseksi ovat kipeitä – siitäkin huolimatta, että pakettiin oli kiedottu myös työelämään muutosturvaa tuovia elementtejä.

Tarpeellista on korostaa kerta toisensa jälkeen, miksi toimet tarvitaan. Tavoite on turvata nykyiset työpaikat ja luoda edellytyksiä uusille työpaikoille. Hallitus ei voi koskaan perustella tekemisiään liikaa.

Tärkeää on myös korostaa, miksi hallitus valitsi nyt esillä olleet keinot. Valikoima oli lainsäätäjällä rajallinen. Lomarahojen puolittaminen ja työajan pidentäminen vaihtoehtoisina toimina onnistuu työehtosopimuspohjaisuutensa vuoksi vain työmarkkinajärjestöjen päätöksellä. On selvää, että ne keinoina olisivat tasapuolisemmat ja monelle helpommin hyväksyttävissä. Työmarkkinajärjestöjä tulee nyt kaikin tavoin tukea ja kannustaa yhteiseen pöytään koolle. Aikaa on vielä. Keinot eivät ole arvovaltakysymys, kuten pääministeri totesi. Mutta tavoite Suomen työelämän kilpailukykyisyydestä taas on.

Työnantajia on tultu ja tullaan suhteellisen paljon valtiovallan puolelta vastaan, koska yritykset ovat niitä jotka työllistävät. Meillä suomalaisilla on kuitenkin oikeus odottaa, että nyt investoidaan Suomeen ja luodaan työpaikkoja. Kaikkein vähiten tarvitsemme hulppeita optioita ja muita kohtuuttomia etuja tässä tilanteessa.

Omassa ajattelussani työelämän ulkopuolella olevat ihmiset; lapset, nuoret, eläkeläiset, sairaat ja työttömät tulevat aina ensin. Haluan, että politiikkaa tehdään heikomman etua puolustaen, oikeudenmukaisuutta tavoitellen. Edellä mainitut väestöryhmät hoitavat talouden surkeudesta leikkauksilla osansa aikalailla mukisematta, vailla ison edunvalvontakoneiston jyrähtelyä. Sekin olisi hyvä kokonaisuudessa muistaa.