Julkaistu Suomenmaan blogina 14.8.2020

Keskuudessamme ei enää ole montaa sotiemme veteraania tai heidän puolisoaan. Kotipaikkakunnallani Oripäässä viimeinen taisteluissa ollut veteraani nukkui pois viime vuonna.

Veteraanien puolisoita on vielä elossa parikymmentä. Jokaisen veteraanin kohtaaminen on pysäyttävä hetki. Se muistuttaa ei vaan sodasta, vaan ennen kaikkea rauhasta. Miten erilaisia nuoruuksia tässä maassa on eletty.

Sotiemme veteraanien sukupolvi on toiminut oman henkensä menettämisen uhalla, Suomen ja huomisen puolesta.

Turvallinen ja vapaa maa ei ole itsestäänselvyys. Työ rauhan ja itsenäisyyden puolesta saattaa jonkun korvaan kuulostaa juhlavalta, mutta se on aidosti tärkeimpiä evästyksiä, joita veteraanisukupolvelta olen saanut.

Koronakriisi ravistelee maailmanpolitiikkaa ja valtasuhteita ja jo ennen sitä muun muassa ilmastokriisi ja suurvaltojen välien kiristyminen ovat luoneet epävarmuutta.

Maailman myllerrykseen nähden on hämmästyttävää, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat poliittisessa keskustelussa hädin tuskin sivuroolissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa onnistuminen on Suomelle aina elämän ja kuoleman kysymys. Siksi myös nuorten on oltava osa ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.

Ulkopolitiikka ei saa olla vain vanhemman ja kokeneemman päättäjäpolven asia, vaikka heidän näkemyksiinsä mielellään luotan ja nojaankin.

Koronakriisin mukana esiin on noussut epämukava kysymys siitä, olemmeko sittenkään varautuneet kaikkeen?

Usein turvallisuus ajatellaan sotilaallisena turvallisuutena. Se on toki tärkeää. Viime vuodet ovat osoittaneet, ettei sota ole Euroopassakaan mahdoton asia.

Parhaiten torjumme sotilaallisia uhkia vahvalla puolustuskyvyllä ja taitavalla ulkosuhteiden hoidolla. Hävittäjät on hankittava ja varusmiehet koulutettava, vakautta edistävää aktiivista ulkopolitiikkaa unohtamatta.

Sotilasliittoon liittymiselle sanon ei, mutta kansainväliselle yhteistyölle sanon kyllä.

Koronakriisi on kuitenkin tuonut esiin entistä kouriintuntuvammin huoltovarmuuden merkityksen osana kokonaisvaltaista turvallisuusajattelua.

Ruoan, lämmön ja energian riittävyys, kansamme terveys ja rajojemme rikkomattomuus on turvattava kaikissa olosuhteissa.

Huoltovarmuuteen pitää voida luottaa. En tarkoita vain varmuusvarastoja, vaan omavaraisuutta etenkin ruoan ja energian tuotannossa. Maatalous- ja energiapolitiikkamme on myös turvallisuuspolitiikkaa. Kaikessa emme voi luottaa markkinavoimiin tai vieraisiin valtioihin.

Itsellisyys ei tarkoita eristäytymistä, päinvastoin. EU, YK, kahdenvälinen ja monenkeskinen yhteistyö ovat turvallisuuttamme ja menestystämme vahvistavia tekijöitä.

Samalla tavalla kuin minkä tahansa asian suhteen, nurkkapöydässä jurputtaminen harvoin auttaa. Suomen etua ja Euroopan vakautta edistämme parhaiten kansainvälisillä areenoilla reippaasti toimimalla.

Olen huolissani pohjoismaisen yhteistyön inflaatiosta. En tarkoita vain entisen eurooppaministerimme rumaa luonnehdintaa Pohjoismaiden neuvoston toiminnasta.

Myös koronakriisi on tuonut uudenlaisia kysymyksiä myös Pohjoismaiseen yhteistyöhön. Pohjoismaisen yhteistyön potentiaali ja tulokset ansaitsisivat suuremman huomion.

Haluan, että nostamme pohjoismaisen yhteistyön tavoitteita ja profiilia.

Pohjoismaita luontevampia ystäviä meillä ei tässä maailmassa ole.