Blogi 5.8.2020
Koronakriisi vaikutti merkillisellä tavalla ajatteluumme maailman mittakaavasta.
Toisaalta raadollisella tavalla ymmärsimme, miten kiinalaisen torin tapahtumat saivat liikkeelle viruksen vyöryn, joka sai meillä kaukana Pohjolassa koulut sulkeutumaan, työpisteet vaihtumaan kotikonttoreille ja jokaiselle suomalaiselle takaraivoon jyskyttävän huolen omasta ja läheisten terveydestä.
Maailmalla oli ja on yhteinen murhe – maailma sanelee reunaehdot.
Toisaalta maailma kävi pienemmäksi. Kun ovia suljettiin ja oma elämänpiiri kavennettiin oman kodin kokoiseksi, arki palautui perusasioiden äärelle. Elämän mittakaava supistui. Yhteistä käsitystämme vapaudesta ravisteltiin ensi kertaa oman elämäni aikana.
Kevään 2020 opit ovat koskettaneet sekä järkeä että sydäntä. Siksi uskon, että edessä on pysyvä muutos ainakin asumiseen ja työntekoon liittyvien arvostusten kohdalla.
Näkemystä tukee tuore Tilastokeskuksen tieto, jonka mukaan koronakriisi on aiheuttanut muuttopiikin isoista kaupungeista pois, kohti väljempiä kuntia. Kaupunkimaisista kunnista on muuttanut pois koronakriisin aikoihin moninverroin ihmisiä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Virus siis toi mukanaan tässäkin suhteessa uuden mittakaava-ajattelun. Väljempi asuminen, tiivis yhteys luontoon ja oma piha alkoivat puhutella tiiviin yhdyskuntarakentamisen sijaan. Osalle mökkielämästä tuli vapaa-ajanvieton sijasta arjen keskus.
Emme tietenkään voi vielä varmaksi ennustaa, onko muutos pysyvä. Mutta ainakin se on tässä ja nyt merkittävä käänne, jonka keskellä keskustalaiselle yhteiskunta-ajattelulle on poikkeuksellisen paljon tilausta. Tämä innostaa minua valtavasti.
Konkreettisten muutosten lisäksi korona vaikuttaa arvoihin päätöstemme ja näkemystemme taustalla. Maalla, pienemmissä kaupungeissa ja väljemmässä Suomessa on tarjolla erilaista yhteisöllisyyttä ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.
Suomalaisen maalla-asujan ja omavaraisuudestamme huoltapitävän maanviljelijän on syytä olla pystypäin ja hyödyntää uuteen suuntaan väreilevää asenneilmastoa. Lisääntyvän arvostuksen on toki näyttävä myös euroina ja suomalaisten kauppakorien sisällön valinnassa.
Vastaavaa ylpeyttä on syytä tuntea suomalaisissa valmistavissa teollisuusyrityksissä, jotka ovat sijoittuneet eri puolille Suomea. Liian usein unohtuu, että kestävän yrittäjyyden elämänlankana maassamme toimivat esimerkiksi ne seutukaupungeissa sijaitsevat, laajasti työllistävät kotimaiset yritykset. Ne ovat seutukuntiensa talouden vahvoja vetureita ja kasvattavat myös uutta yrittäjyyttä ympärilleen.
Meille keskustassa koko Suomen merkityksellisyys on pyhä ja luovuttamaton arvo. Ja olemme siitä ylpeitä. Puolustamme omia valintoja, vastustamme keskittämistä. Mutta meillä on parantamisen varaa siinä, että emme itse sorru vastakkainasetteluun tai määrittelemään hyvää elämää ihmisten puolesta.
Jo ennen koronakriisiä, mutta erityisesti nyt paikan ja tilan hahmottamiseen on syntynyt uusia toimintatapoja ja elämisen muotoja. Monipaikkaisuus, kahden kotiseudun arki on osa-alue, jota haluaisin keskustan viestissä vahvemmin kehittää. Antaa ihmisille mahdollisuuksia. Antaa ihmisten aidosti valita asuinseutunsa, on ne sitten maaseudulla ja kaupungissa tai vaikka lähiössä ja kirkonkylän keskustassa. Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista kokee omaavansa kotiseutujen osalta tällaisen kaksoisidentiteetin.
Kahden paikkakunnan, maaseudun ja kaupungin yhdistäminen on myös oman perheeni valinta.
Hyvä on myös muistaa, että Suomessa on noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joten potentiaali muutokseen on valtava. Puhumattakaan niistä edullisista, tyhjenevistä kiinteistöistä, jotka kaipaisivat asujaa.
Miten tätä uutta ilmiötä ja osittaisen sekä pysyvän muuttoliikkeen suuntaa voitaisiin sitten vahvistaa?
Tietyissä isoissa yrityksissä asiaan on jo tartuttu. Siemens ilmoitti viime viikolla, että heidän työntekijänsä saavat tehdä töitä ”mistä tahansa” 2-3 päivää viikossa. Google kertoi jatkavansa koko henkilöstönsä etätöitä ensi vuoden heinäkuuhun asti. Suomessa noin kolmannes yrityksestä on lisännyt Suomen Yrittäjien selvitysten mukaan etätöitä.
Myös eurooppalaisessa vertailussa tämä näkyy; Suomessa tehtiin koronan myötä etätöitä enemmän kuin muissa maissa.
Monipaikkaisen työn lisääntyminen on mahdollisuus niin työntekijöille, työnantajille kuin maakunnillekin. Työntekijälle on enemmän vaihtoehtoja ja työtyytyväisyyttä, työnantajille potentiaalisesti lisää tuottavuutta ja maakunnille elinvoimaa.
Ehdotan, että maan hallitus asettaisi selvityshenkilön tai työryhmän pikaisesti pohtimaan, miten monipaikkaista työtä voitaisiin lisätä yksityisellä sektorilla, valtion ja kuntien kannustamana. Julkisen sektorin näkökulmasta asiaa onkin jo aiemmin selvitetty. Kuntien pitää pystyä vielä nykyistä paremmin itse ja elinkeinoyhtiöidensä kautta edistämään ilmiön vahvistumista ja digitaalista yrittäjyyttä, joka on monipaikkaisuuden avain.
Monipaikkaisuuden todeksi elämisen takuumieheksi tarvitaan siis aito ja toimiva etätyön mahdollisuus sekä myös yritysten kaksoispaikkakuntalaisuus. Valokuituyhteydet tai muutoin turvatut toimivat verkkoyhteydet ovat jokaisen kansalaisen perusoikeuksia. Kohtuuhintaiset ja varmat tietoliikenneyhteydet tukisivat vahvasti myös sote-palvelujen kehittämistä kaikkien kansalaisten saataville.
Lisäksi voisimme vahvemmin esimerkiksi verotuksen keinoin tukea kahden kotiseudun elämää esimerkiksi verotuksen työhuonevähennystä laajentamalla tai työmatkavähennyksien oikeuksia muokkaamalla. Merkittävin mahdollisuus liittyy kaksoiskuntalaisuuden edistämiseen.
Nyt kun maaseutu ja väljemmän asutustiheyden Suomi taas kiinnostaa uudella tavalla, on hiukan syytä katsoa peruutuspeiliin ja nostaa Keskustan häntää. Uuden aikakauden kynnyksellä ei olisi lähipalveluilla turvattua maaseutua tai virkeitä seutukaupunkeja, ellei Keskusta olisi niitä vuosikymmenet puolustanut ja niistä huolta kantanut. Ilman maahenkeä ja uskoa ihmisen kykyyn valita itse paras asuinpaikkansa Suomi olisi kovin toisenlainen. Tämä on Keskustan tarina Suomesta.
