(Julkaistu Turun Sanomissa 12.2.2017)

Turun sanomien pääkirjoitustoimituksen kynä oli teroitettu Sipilän hallituksen työllisyyspolitiikkaa vastaan (9.2.17). Kirjoitus ansaitsee yksipuolisuutensa vuoksi toisen näkökulman.

Suomen taloudessa ja työllisyydessä on tapahtunut käänne. Positiivinen käänne. Joulukuun 2016 tilastojen mukaan nuoria ja yli 50-vuotiaita työttömiä on vähemmän kuin viime vuonna. Niin ikään pitkään kasvanut korkeakoulutettujen työttömyys on kääntynyt laskuun. Jopa pitkäaikaistyöttömyydessä on tapahtunut käänne. Kaikkiaan suomalaisten työllisyyden aste on noussut vuodessa 1,3 prosenttiyksikköä. Työttömiä on nyt 34 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Kuten omasta kotimaakunnastamme tiedämme, työllisyyden koheneminen tarvitsee monta onnistumista; pientä ja suurta rohkeaa yrittäjyyttä, kestävää osaamista, kansainvälistä kilpailukykyä, valtion tukea ja joskus vähän suotuisaa tuuriakin. Saamme olla ylpeitä siitä, että juuri julkaistun Elinkeinoelämän keskusliiton rankingin mukaan olemme yrityksille parhaimpia seutukuntia Suomessa.

Silti uskon, että pitkäjänteisellä hallituspolitiikallakin on vahva merkitys. Kilpailukykysopimus toi vakautta ja lisäsi luottamusta. Sopimus on kansainvälisestikin arvioiden poikkeuksellinen näyttö suomalaisten yhteistyökyvystä. Politiikan ennustettavuus on edellytys investoinneille ja kasvulle.

Myös yritysverotusratkaisut, kuten yrittäjävähennys tukevat työllistämistä. Aina kun puhumme työllisyydestä, puhumme käsi kädessä yrittäjyydestä ja työllistämisen edellytyksistä.

Lisäksi hallitus on kohdentanut voimavaroja työttömien asianmukaiseen kohteluun, säännönmukaisten haastattelujen toteuttamiseen. Totta myös on, että toimia on kohdennettu ansiosidonnaisen työttömyysturvan kiristämiseen.

Toinen ulottuvuus on sosiaalipoliittinen. Sosiaaliturvamme ei nykyisellään kannusta työn vastaanottamiseen. Hämmästelen pääkirjoituksen kantaa, jossa selvitystä osallistavasta sosiaaliturvasta pidetään ”outona” perustulokokeilun rinnalla. Olen ihan päinvastaista mieltä. Eivätkö molemmat ole vahvoja signaaleja siitä, että nykymalliin halutaan muutosta? Ja eivätkö nämä kerro siitä, että hallitus ymmärtää, että työelämän murros johtanee siihen, että työn käsite ja osallisuus yhteiskuntaan tulevat muuttumaan? Ja eikö ole järkevää, että hallitus avarakatseisesti nyt avaa useita ovia, joiden takaa voisi löytyä vastaus kannustavaan ja ihmisarvoiseen sosiaaliturvaan? Odotan molemmilta malleilta paljon.

Siinä pääkirjoitus on oikeassa, että työttömyyden ongelma ei toki ole poistunut. Työ on kesken. Meillä on yhä 350 000 ihmistä vailla työtä ja liian moni on sitä pitkittyneesti. Visaisin ja tärkein kysymys onkin, kykenevätkö orastava talouskasvu ja uudet työpaikat murskaamaan pitkäaikaistyöttömyyden painolastin. Toivoa on käänteen myötä nähtävissä, mutta itsestäänselvästi niin ei käy.

Pitkäaikaistyöttömien joukossa on ihmisiä, joiden polkua työelämään tasoittamaan tarvitaan erilaisia sosiaalipolitiikan keinoja ja rinnalla kulkijuutta. Aihe linkittyy täten myös sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen. Kun jatkossa maakunnat vastaavat soten lisäksi työllisyyspalveluista, pitäisi ihmisen aidon kohtaamisen tapahtua moniammatillisesti nämä kaikki kolme hallinnon rajaa ylittäen.

Annika Saarikko

Kansanedustaja (kesk.)