Kirjoitus julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 21.1.2022

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu paitsi työlle, myös vastuunkannolle omasta itsestä ja muista yhteisön jäsenistä. Olemme ylpeitä itse tienatusta leivästä, lasten huippuluokan kouluista ja sairaiden sujuvasta hoivasta. Jos näissä on ongelmia, on ongelma yhteinen. Kriisiajat saavat suomalaiset vetämään yhtä köyttä entistä voimakkaammin. Sitä kutsutaan lähimmäisenrakkaudeksi.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa katsomme toisiamme silmien tasalta. Suomalaisten parissa elää yhteisten asioiden hoidon perinne. Kunnallisen itsehallinnon ja paikallisen vastuunkannon vahva historia tuntuvat meissä. Yhdessä tehty, yhteiseksi hyväksi. Tämä kulttuuri on kuitenkin ollut jo jonkin aikaa muutoksessa. Paikalliset ja valtakunnalliset järjestöt ja yhdistykset toimivat edelleen laajasti, mutta entistä kapeammilla hartioilla. Urheiluseuroihin ja harrasteisiin on paljon halukkuutta, mutta seuratoiminnan ylläpitämiseen ei kiinnostuneita aina löydy. Muistammeko aina arvostaa sitä, miten järjestelijät ja vastuunkantajat rakentavat muille mahdollisuuksia ja hyvinvointia?

Koronapandemia on edelleen vähentänyt ihmisten keskinäistä kanssakäyntiä. Kohtaamisia on vähennetty töissä ja vapaa-ajalla. Moni väsyy ruudun kanssa keskusteluun. Kulkutaudin mukanaan tuomat rajoitukset vaikuttavat myös ihmisiin kovin eri tavoin. Korona muuttaa olemisemme ja osallistumisen tapoja. Tästä ajasta saattaa jäädä pysyvä jälki meihin jokaiseen, myös yhteisöihin. Vaikka osan asioista voimme hoitaa ketterästi etänä, kulkutauti ei saa viedä mukanaan kohtaamisen kauneutta. Kasvokkain luovuus ja lämpö kukkivat paremmin.

Osallistumalla paitsi antaa, myös saa. Yhdessä tekeminen ja yhteisten päämäärien edistäminen kasvattavat henkistä pääomaa, ja jopa lisäävät toimintakykyisten elinvuosien määrää. Kun kuuluu porukkaan ja saa olla mukana, on elämässä mieltä. Osallisuus lisää luottamusta kanssaihmisiin, uskoa ongelmien ratkaisemiseen yhteisvoimin ja iloa yhteisistä saavutuksista.

Suomi on suomalaisten näköiseksi yhdessä tehty, yhdistyksissä, työpaikoilla ja äänestyskopeissa. Osallistuttu on, koska on haluttu nähdä omaa napaa ja tätä päivää pidemmälle. Kansanvallassa osallisuuden merkitys korostuu. Puoluetyö on yksi tärkeä osallistumisen muoto. Äänestäminen on helpoin ja vaikuttavin tapa torjua epämieluisia suuntauksia ja tukea myönteisiä.

Nyt pidettävissä aluevaaleissa ollaan välittämisen ja vaikuttamisen kovassa ytimessä. Hoituuko vaari, pääseekö lapsi lääkäriin, tuleeko ambulanssi ajoissa? Kehitetäänkö näitä palveluita tasa-arvoisesti, tulotasoon ja maantieteeseen katsomatta? Miten pelastuslaitos ja sopimuspalokunnat toimivat? Myös VPK tarvitsee myös uusia toimijoita joukkoonsa. Sama toki koskee potilas- ja perhejärjestöjä julkisten palvelujen tukena, ihmisenkokoisilla ratkaisuillaan. Helpoista teemoista ei ole kyse, mutta onnistumisen mahdollisuuksia ja parantamisen paikkoja varmasti riittää kautta Suomen.

Kannustankin kaikkia äänestämään, niin ensi sunnuntain aluevaaleissa kuin kaikissa muissakin vaaleissa. Jokainen on hyvinvoinnin arvoinen. Ja äänestyskopissa jokainen on samanarvoinen. Yksikin ääni voi ratkaista.